Avauksen pitäisi olla hieno. Kliseen mukaisesti ensivaikutelmalla on suuri merkitys. Mutta miten aloittaa nasevasti blogi?
Pelkästään tähän vaiheeseen pääseminen on ollut prosessi.
Sitä neuroottisesti pohtii bloginsa ulkoasua. Mikä kuvastaisi minua? Etsii hieman melankolisempaa fonttia (ei ehkä uskoisi otsikkoa katsellessa). Huomaa uppoutuvansa eri värisävyjen maailmaan. Vanhempi lapsista haluaa ruokaa. "Odota, ku äiti vaan nopeasti tän..."
Pitäisi ehkä esittäytyä? Eikö ensivaikutelma anneta yleensä esittäytyessä? Projektille pitää luoda myös tavoitteet ja ne on ilmaistava kohderyhmälle. Näinhän on muodikasta tehdä. Mikäköhän ihme on kohderyhmä? Sarkastisesti elämään suhtautuvat ihmiset? Pakotetut sukulaiset ja ystävät? Ja entä tavoitteet: omien älyttömän nerokkaiden ja fiksujen ajatusten julkituominen? Itsensä nolaaminen, kun viimeistään kolmannen kirjoituksen kohdalla lukija tulee huomaamaan, etten osaa yhdyssanoja.
Ai niin, se esittäytyminen: olen pumpulissa kasvanut vähän naiivi nuori (keneen verrattuna?) nainen. Kahden lapsen äiti. Työelämässä olevat esittelevät itsensä työnsä kautta, kotiäidit lastensa. Niinpä siis minäkin. Sen näkee nopeasti, mikä kotiäidin arkea pyörittää. Pelkästään vilkaisemalla facebookiin huomaa kotiäitien loputtomat "meidän pikku hanipöö sai tänään ekat hampaansa" -statukset. Ketään ei oikeasti kiinnosta ja todellisuudessahan hanipöön kotona on valvottu kaksi yötä, kun kultamuru on huutanut uusia hampaitaan kuin syötävä ja äidin silmänalusia ei erota turvotuksen vuoksi yläluomista.
MUTTA tämän blogin tarkoitus ei ole puhua vain lapsista (lupaus, jonka todennäköisesti tulen rikkomaan), vaan yleisesti elämästä ja maailmanmenosta. Toivomuksenani on, että sinä joku joka mahdollisesti harhaudut tekstejäni joskus lukemaan, kommentoit! Vielä kunnianhimoisempi toiveeni on, että joskus Sinua edes hieman naurattaisi. Vaikka sitten myötähäpeästä.
