TESTAA JO TÄNÄÄN

Jonkun älyttömän päämärättömän nettisurffailun jälkeen päädyin Perhe-lehden testisivuille. Sehän on hyvä, että ihminen voi tehdä jos jonkinlaisia testejä, että oppisi tuntemaan itsensä paremmin. Ihminen voi saada paljon vastauksia elämänsä kysymyksiin tekemällä muun muassa Mikä sieni olet? –testin.

Sivustolta löytyy paljon testejä, joista ainakin kuusi oli suunnattu suoraan äideille. Voin testata, millainen eläinäiti olen, olenko lastenvaatefriikki, kuinka väsynyt olen (sopisi ilmeisestikin edellisen kirjoituksen perusteella) tai olenko ilkeilijä-äiti.

Pelkästään miehille löytyi vain yksi testi: Isä, testaa tuetko puolisoasi (onko sinusta johtajanaisen mieheksi?)

Mies voi siis testata pystyykö hän tukemaan väsynyttä, lastenvaateaddikti, ilkeilijä puolisoaan, joka on tatti ja norsu. Hyvä me johtajanaiset!

Insomnia

Wikipedia, kaikkien tietokirjojen äiti (vai lapsenlapsi?), osaa kertoa:

Unettomuus (lat. insomnia) on tila, jossa ihminen ei yrityksestään huolimatta nukahda, pysy unessa tai hän herää jatkuvasti liian varhain. Unettomuus aiheuttaa alivireyttä, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, muistin pätkimistä, tinnitusta ja oppimisvaikeuksia.

Unettomuus on se, jolla vauvamahaisia ihmisiä pelotellaan. Kerrotaan pusseista silmien alla ja naureskellen toivotetaan onnea tulevaan. Vauvaperheiden insomnia eroaa muusta unettomuudesta sillä, että perheeseen saapuu asukas, joka kärsii kyseisestä vaivasta. Tai ei ilmeisesti kärsi. Vanhemmat toimivat sijaiskärsijöinä.

Olemme päässeet tutustumaan kunnolla kyseiseen vaivaan vasta tällä toisella kierroksella. Esikoisen kohdalla meitä armahdettiin suhteellisen kohtalaisilla valvomisilla.

Nyt ei.

Meillä on kannettu vuorotellen, hyssytelty, hyräilty, syötetty, lauleskeltu, silitelty, tassuteltu, mumistu hiljaisia kirosanoja huulien välistä, huokailtu syvään ja pyöritelty silmiä. Ja valvottu.

Muistan kerran viime talvena, kun työnsin tuplarattaita hangessa ja totesin, että päässäni ei ole lainkaan ajatuksia. Ei yhden yhtä ajatusta. En keksinyt, mihin olin lasten kanssa menossa ja mihin pitikään mennä. Kiersimme korttelin kerran ja menimme kauppaan.

Tällä viikolla valvomisen ympärille on laitettu isoja kirjaimia, kertomerkkejä ja potensseja. Hauskuudesta pitää aina maksaa hintansa. Olemme ryvenneet läpi jet lagin.

On hämmentävää, kuinka vähillä unilla ihminen tulee toimeen.

Unettomuudessa ovat myös lieventävät asianhaaransa ja positiiviset puolensa. (Every cloud has a silver lining.) Huumorin ei tarvitse enää olla kovin laadukasta, kun jo naurattaa. Omat kommellukset alkavat näyttää hyvältä komediasarjalta. Ei ole kiire mihinkään, kun ei muista, mitä pitäisi tehdä. Yöllä saa mielenkiintoisia ajatuksia, tulevaisuudenhaaveita ja tavoitteita. Ei tarvitse kuntoilla päivällä, kun askelmittarilukema täyttyy yöllä. Tämä, jos jokin on tehokasta ajankäyttöä. Miksi tuhlata aikaa nukkumiseen?

Saimme jet lagiin nimittäin kaupanpäällisbonuksena korvatulehduksen. Miten niin en koskaan voita mitään?

Unettomuus on siitä mielenkiintoinen vaiva, että väsymys tulee yleensä jälkikäteen. Silloin, kun saa taas nukkua. Sitten ei enää muuta haluaisi tehdäkään. Unettomuus on myös vaiva, jonka taakan unohtaa heti, kun on saanut univarastot täytettyä. (Tämän takia monissa perheissä on enemmän kuin yksi lapsi.) Sen vuoksi unettomuuteen voi myös olla hankala saada vertaistukea. Aika kultaa muistot.

Tämä onkin se avain. Jossain on se aika, joka tekee muistelusta kultaista. Mikään ei ole lopullista. Ympyrää kierretty makuuhuoneen matto vaihtuu muistoksi pienestä nyytistä, joka klo 3.42 vain tuhisi äidin rakastavassa sylissä. Unohtuu, että nyytti heräsi heti, kun sitä yritti laskea sänkyyn.

Meillä ollaan jo onneksi maratonin paremmalla puolella (tämä on lause, jota uskottelen itselleni) ja pallerot koisivat nallelakanoidensa välissä.

Sen vuoksi toivotankin kaikille oikein hyvää yötä ja kauniita unia.

Lentomatkustaminen lasten kanssa

Olemme kotiutuneet. Matkan loppupuoliskolla ei ollut kovin hyvät nettiyhteydet, joten päivittäminen jäi. Kirjoittelen muutamia juttuja matkasta vielä. Tässä ensimmäinen.

Kotimatkan TOP –hetket

·         Innostuksissaan aina päättömiä tavuja huuteleva taapero onnistuu kiljumaan lentokentällä turvatarkastuksen jälkeen tavuyhdistelmän: ”POOOOMMMMIIII!”

·         Taapero painaa jo toisen kerran lentokoneen istuimen käsituessa olevaa kutsunappia.

·         Vauva kiljuu kuin pieni porsas, kun muut matkustajat yrittävät katsoa elokuvaa/nukkua. Ei paljon naurata neuvolan ”leikkii äänellään”-lausahdukset.

·         Välilaskulentokenttämme Heathrown innokas turvatarkastusvirkailija käy läpi jo Yhdysvaltojen puolella kerran tutkittuja lastenruokiamme ja toteaa ystävällisesti: ”Puolet näistä on avattava ja niitä on maistettava.”

·         Lentokoneessa taapero ehtii sekunnin sadasosassa napata sukan pois jalastaan (taas) ja katson musta-oranssin vaatekappaleen liitävän ilman halki kanssamatkustajien päiden yli muutaman rivin päähän.

·         Esikoisen vaippa falskaa ja housut sekä lentokoneen penkki ovat märkiä.

·         Suunnitelma ”Nukutetaan vauva ennen koneeseen menoa” murenee palasiksi, kun vauva herääkin jo ennen kuin edes rullataan kiitotietä ja on pienien tirsojen jälkeen entistä virkeämpi.

·         Kotiin pääseminen ja pään laskeminen omalle tyynylle. Hetkeksi. Jet lagista toipuvat lapset luulevat olevansa yöunien sijaan päiväunilla.

Monkey Bars

New Yorkin leikkipuistot ilahduttivat meitä muutamaan otteeseen. Puistoja on paljon eli kauan ei tarvinnut etsiä paikkaa, jossa purkaa rattaissa kerättyä energiaa.

Leikkipuistoissa tuntui aina olevan "perussetti" eli keinut, hiekkalaatikko (joka oli monesti betonista valettu) ja kiipeilyteline. Ainakin näin kesäaikaa lapsien iloksi oli usein myös jonkinlainen suihkulähde, joka oli tarkoitettu leikkimiseen. Suurta iloa tuntui tuo kyseinen elementti erityisesti tuovan. Battery Parkista löytyi myös monia aikuisiakin kiinnostanut suihkulähde, jossa vesi syöksyi yllättäen ja satunnanvaraisesti vaihtelevista paikoista.

Nämä kuvat on otettu 49th Streetin puistosta nimeltä Mac Arthur Playgroynd.

Avaruusruoka

Täältä on löytynyt tällaisia ihania soseita vauvalle. Näitähän on Suomessa myös ainakin hedelmäsoseina, mutta täällä myös lihasoseina. Nami nami.

Näiden käyttö on helppoa kuin heinänteko. Korkki vain auki ja avaruusruoka vauvan suuhun. Slurps ja kylmä kanapata on kadonnut masuun. Ei lusikoita, ei sotkua.

Naureskelin näille avaruussoseille ja mietin, miten lapset oppivat täällä syömään itse, kun ruoka tulee kuin tipasta laittaisi. Kysymykseeni kuitenkin vastattiin Times Squaren valtavassa Toys 'R' Us -lelukaupassa, jonka yhteydessä on Babies R Us -osasto. Sieltä löytyi nättejä mikroruoan näköisiä annoslaatikoita, jotka sisälsivät muun muassa valmiita porkkana- tai omenakuutioita. Lapsesi sormiruokailuun. Of course Organic!

No niinpä tietysti.

Concrete jungle (where dreams are made)

No niin. Täällä sitä ollaan. Isossa omenassa. Loma on alkanut oikein mukavasti.

Lentomatka tänne oli mielenkiintoinen, jos voi näin diplomaattisesti asiaa kuvata. Joka kerta, kun olen lukenut tai kuullut pitkän matkan lennoista lasten kanssa, on korviini kantautunut vain tyytyväistä hyminää ja yleispätevä "ihan hyvin" olan kohautus.

No, ensimmäiseksi muksuthan eivät nukkuneet koko lennon (suora lento) aikana kuin tunnin. Hytkytellessäni vauvaa koneen takaosassa lentoemäntien kiusana ties monennetta kertaa oli ainoa ajatukseni jo keskustelupalstoiltakin tuttu kysymys: miksi joku haluaa lähteä kauas pienten lasten kanssa?

Olen aikoinani todennut äidilleni, että lasten kanssa on turha matkustaa silloin, kun ovat vielä sen ikäisiä, etteivät muista mitään. Äitini muistutti sanoistani myös saattaessaan perhettäni lentokentälle Suomen päässä. Periaatteet on tehty rikottaviksi, on minun mottoni!

Siellä minä tosiaan olin 11 kilometriä Islannin yläpuolella kahden yliväsyneen lapsen kanssa ja paheksuvien katseiden ympäröimänä. Emme siis tietenkään saaneet lentoyhtiöiden mainostamaa baby baskettia, koska kaikki eturivin paikat oli ostettu. Baby basket on siis tapana iskeä seinään kiinni, mutta lennollamme oli ehditty nuo kaikki paikat jo lunastaa suuremman jalkatilan toiveissa. Yhtään toista sylivauvaa ei siis lennolla kuitenkaan ollut, joten jäi koppa käyttämättä. Saatoin ehkä lapsellisesti mulkoilla eturiviläisiä kulkiessani ohi vauva (kännykän oikeinkirjoitusohjelma korjasi tässä kohtaa vauva-sanan vaivaksi...hmmm) sylissäni.

Kaiken kaikkiaan homma sujui siedettävästi. Lentoemot olivat ihania ja tekivät kaikkensa, että viihtyisimme ja homma menisi sujuvasti (eli häiritsisimme muita matkustajia mahdollisimman vähän). Koneessa oli muutamia ihania ihmisiä kuten nuori mies, joka ilmoitti olevansa pienen lapsen isä ja voivansa kantaa vauvaa puolestani, jos väsyisin(!!)

Viimein myöhään yöllä Suomen aikaan kulkiessamme pitkin hikisiä pimentyviä New Yorkin katuja iltapalaksi ostetut pizzan palat pahvilautasilla fiilistelin ihanan suurkaupungin sykettä ja tiesin vastauksen kysymykseen, miksi joku haluaa lähteä kauas pienten lasten kanssa.

Siksi.