Lentomatkustaminen lasten kanssa

Olemme kotiutuneet. Matkan loppupuoliskolla ei ollut kovin hyvät nettiyhteydet, joten päivittäminen jäi. Kirjoittelen muutamia juttuja matkasta vielä. Tässä ensimmäinen.

Kotimatkan TOP –hetket

·         Innostuksissaan aina päättömiä tavuja huuteleva taapero onnistuu kiljumaan lentokentällä turvatarkastuksen jälkeen tavuyhdistelmän: ”POOOOMMMMIIII!”

·         Taapero painaa jo toisen kerran lentokoneen istuimen käsituessa olevaa kutsunappia.

·         Vauva kiljuu kuin pieni porsas, kun muut matkustajat yrittävät katsoa elokuvaa/nukkua. Ei paljon naurata neuvolan ”leikkii äänellään”-lausahdukset.

·         Välilaskulentokenttämme Heathrown innokas turvatarkastusvirkailija käy läpi jo Yhdysvaltojen puolella kerran tutkittuja lastenruokiamme ja toteaa ystävällisesti: ”Puolet näistä on avattava ja niitä on maistettava.”

·         Lentokoneessa taapero ehtii sekunnin sadasosassa napata sukan pois jalastaan (taas) ja katson musta-oranssin vaatekappaleen liitävän ilman halki kanssamatkustajien päiden yli muutaman rivin päähän.

·         Esikoisen vaippa falskaa ja housut sekä lentokoneen penkki ovat märkiä.

·         Suunnitelma ”Nukutetaan vauva ennen koneeseen menoa” murenee palasiksi, kun vauva herääkin jo ennen kuin edes rullataan kiitotietä ja on pienien tirsojen jälkeen entistä virkeämpi.

·         Kotiin pääseminen ja pään laskeminen omalle tyynylle. Hetkeksi. Jet lagista toipuvat lapset luulevat olevansa yöunien sijaan päiväunilla.

Concrete jungle (where dreams are made)

No niin. Täällä sitä ollaan. Isossa omenassa. Loma on alkanut oikein mukavasti.

Lentomatka tänne oli mielenkiintoinen, jos voi näin diplomaattisesti asiaa kuvata. Joka kerta, kun olen lukenut tai kuullut pitkän matkan lennoista lasten kanssa, on korviini kantautunut vain tyytyväistä hyminää ja yleispätevä "ihan hyvin" olan kohautus.

No, ensimmäiseksi muksuthan eivät nukkuneet koko lennon (suora lento) aikana kuin tunnin. Hytkytellessäni vauvaa koneen takaosassa lentoemäntien kiusana ties monennetta kertaa oli ainoa ajatukseni jo keskustelupalstoiltakin tuttu kysymys: miksi joku haluaa lähteä kauas pienten lasten kanssa?

Olen aikoinani todennut äidilleni, että lasten kanssa on turha matkustaa silloin, kun ovat vielä sen ikäisiä, etteivät muista mitään. Äitini muistutti sanoistani myös saattaessaan perhettäni lentokentälle Suomen päässä. Periaatteet on tehty rikottaviksi, on minun mottoni!

Siellä minä tosiaan olin 11 kilometriä Islannin yläpuolella kahden yliväsyneen lapsen kanssa ja paheksuvien katseiden ympäröimänä. Emme siis tietenkään saaneet lentoyhtiöiden mainostamaa baby baskettia, koska kaikki eturivin paikat oli ostettu. Baby basket on siis tapana iskeä seinään kiinni, mutta lennollamme oli ehditty nuo kaikki paikat jo lunastaa suuremman jalkatilan toiveissa. Yhtään toista sylivauvaa ei siis lennolla kuitenkaan ollut, joten jäi koppa käyttämättä. Saatoin ehkä lapsellisesti mulkoilla eturiviläisiä kulkiessani ohi vauva (kännykän oikeinkirjoitusohjelma korjasi tässä kohtaa vauva-sanan vaivaksi...hmmm) sylissäni.

Kaiken kaikkiaan homma sujui siedettävästi. Lentoemot olivat ihania ja tekivät kaikkensa, että viihtyisimme ja homma menisi sujuvasti (eli häiritsisimme muita matkustajia mahdollisimman vähän). Koneessa oli muutamia ihania ihmisiä kuten nuori mies, joka ilmoitti olevansa pienen lapsen isä ja voivansa kantaa vauvaa puolestani, jos väsyisin(!!)

Viimein myöhään yöllä Suomen aikaan kulkiessamme pitkin hikisiä pimentyviä New Yorkin katuja iltapalaksi ostetut pizzan palat pahvilautasilla fiilistelin ihanan suurkaupungin sykettä ja tiesin vastauksen kysymykseen, miksi joku haluaa lähteä kauas pienten lasten kanssa.

Siksi.