Ajauduin tänään monen mutkan kautta Leijonaemot-nimisen
yhdistyksen sivuille. Jämähdin noille sivuille melkein tunniksi. Luin jokaisen
sivun ja imin blogitekstejä toisensa perään. Itkin ja välillä
kyynelten läpi hymyilin. Myötäelin tunteita laidasta laitaan.
Leijonaemot on erityislasten vanhempien vertaistukiyhdistys.
Tarinat, joita blogissa on, ovat sydäntäriipaisevia, aitoja, arjen makuisia ja
täynnä elämää.
Tunsin taas omat hölmöt arkiset narinani pyykkipinon
korkeudesta idioottimaisiksi.
Seuraava runo kosketti minua kovasti ja mietin sitä pitkin
päivää. Miten sitä välillä pitääkin itseään oman elämänsä keskipisteenä ja
suurimpana uhrina. Huutaa omia oikeuksiaan pieniin lepohetkiin ja kiillottaa
samalla kultakruunuaan. Sitten on olemassa äiti, jolla olisi täysi oikeus
käpertyä itseensä ja huutaa maailmalle kirosanoja. Mutta se äiti kirjoittikin näin:
Toisen taakka on suurempi kuin toisen
Muistutan itselleni
että minä en ole tässä se päätähti
minä pääsin helpolla
Voin vain seistä selkäsi takana
ja yrittää ottaa
osan taakasta itselleni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti