Pellavapää

Esikoiseni.

Pieni muruseni.

Hymyilevä suusi ja pienet helmihampaasi.

Höpötysjuttusi ja kikattava naurusi.

Karkuun juoksevat askeleesi.

Äidin reipas poika.

”Ei! ISIN poika”, vastaisit.

Pienen maailmamme valtias. Suurruhtinas.

Olemme sinulle haastavan tehtävän antaneet.

Olet isoveli, vaikka vasta aivan pieni itsekin.

Liian usein näemme vain isoveljen vastuusi.

Vaadimme sinulta liikaa.

Vaikka olet vasta aivan pieni itsekin.

Äidin vauva.

Halitaan ja kikatellaan aina.

Joka päivä.

Joka ikinen päivä.

Naurusi on minun onneni.

Rakas esikoiseni.

Vauva

Pieni käsi ihoani vasten.

Pienet kynnet.

Hennot hiukset.

Tuoksu.

Tuhina.

Ääni, kun tutti liikkuu suussa.

Syvä huokaus.

Olet turvassa.

Kuten minäkin.

Kanssasi olemme omassa kuplassamme. Pienessä tilassa.

Hetkessä, jossa on vain uninen tuhina ja pää, joka painautuu piiloon minua vasten.

Piiloon elämää.

Elämää, jolle minun on joskus sinut annettava.

Osa minussa haluaisi pitää sinut vain itselläni. Ei koskaan päästää pois.

Tuhisemassa vierelläni. Ilma, jota hengittäisin olisi vain sinun tuoksuasi.

Toivon, että voin aina olla turvasi ja piilopaikkasi.

Että voit tulla ja painaa pääsi syliini. Silitän pois murheesi.

Tahdon kantaa kaikki taakkasi.

Tiedän, että sitä onnea ei minulle suoda.

Ainoa, mitä voin tehdä, on valmistaa sinua siihen, kuinka raskas taakka se tulee olemaan.

Joudut itse elämäsi kantamaan. Lupaa olla reipas!

Olet niin pieni ja elämä on niin suuri.

Rakastan sinua suunnattomasti pieni ihana lapseni.

Kultaakin kalliimpi

Painajainen. Se tulee uniin. Herää huohottaen ja yltä päältä hiestä. On nähnyt unta siitä. Stockmannin lastenosastosta Hullujen päivien aikaan.

Luulin tietäväni, kuinka kamalat Hullut päivät ovat työskenneltyäni kaksilla sellaisilla ja vierailtuani asiakkaan useana vuonna. En ollut kuitenkaan koskaan eksynyt lastenosastolle.

Ensimmäiseksi on hyvä sanoa, että se ei ole turvallinen paikka lapsille tai miehille.

Jos aleissa shoppaileva nainen on maaninen, on lastenvaate-alessa shoppaileva nainen hysteerinen ja raadollinen.

Lastenosastolla vallitsee kaaos. Osastolle sukeltaa kymmenien lastenrattaiden läpi (ovela taktiikka lähteä taisteluun panssarivaunulla varustautuneena jalkaväkeä vastaan). Paniikissa kauhoo kaiken, mihin yltää. Välillä käy ottamassa kodinkoneosastolla lisähappea ja sukeltaa takaisin.

Yhtäkkiä huomaa olevansa kassalla käsissään kaikkea hämmentävää. Hysteria on tarttunut. Peppurättejä on saatava kasa, kun ne ovat kivaa kuosia ja ”ehkä” alennuksessa. Puhdistusliinojen säästöpakkaus äkkiä mukaan! Muovinen soseiden pakastusmuotti kainaloon. Näiden avulla kasvatan paremman lapsen.

Materiaa. Sitä tarvitaan lapsen kasvattamiseen.

Ilmiö on sinänsä aika paradoksaalinen, sillä meillä suomalaisillahan on tyypillinen tapa pitää amerikkalaisena hapatuksena kaikkea, mitä on keksitty jälkeen Kekkosen. Voimme tuhahdella hömpötyksille ja todeta, että kyllä sitä ennenkin leikittiin niillä kuuluisilla käpylehmillä.

Lapsi tarvitsee vain oman luovuutensa. Ei muuta.

Paitsi jokainen äiti, joka rakastaa lastaan, haluaa antaa parasta.

Siksi luovuutta olisi järkevä kannustaa. Soita Mozartia vauvalle (levy alennuksessa vain 4,99!) ja virikkeitä väriterapialla (sormivärit tänään kaksi yhden hinnalla!)

Ruokakulttuurissa halutaan kirjaimellisesti palata juurille ja pyritään suosimaan itsetehtyäkasvatettualisäaineetontaluomulähiruokaa. Valmistamme itse soseet (soseutuskone kanta-asiakaskortilla vain 49,90!) ja annamme rintaa (rintapumppu, maidonkerääjä ja liivinsuojukset nyt yhteishintaan!)

On se markkinamies viisas.

Vaikka sitä vannoisi kieltävänsä kaupallisuuden jumalan kolmesti ja lausuvansa kuorossa seisten uskovansa totuuteen, järkeen ja perusasioihin, huomaa myyvänsä tunteensa facebook-profiilinsa mukana. Yhtäkkiä luulee olevansa huono vanhempi, jos lapsella ei ole uusinta tutkimustulosten mukaan kognitiivisia taitoja kehittävää lelua.

Syyllisyys on oiva keino saada ihminen avaamaan kukkaronsa nyörit ja paljastamaan heikkoutensa. Syyllisyys on myös se tunne, jonka siemen on istutettu jokaiseen vanhempaan suurin piirtein samaan aikaan munasolun hedelmöittymisen kanssa. Syyllisyydellä saadaan vanhemmat kasvattamaan lapsistaan ”mutku muilkin on” -lapsia.

Kaikki tämä syyllisyys on paketoitu pakkaukseen ja koristeltu kaupan kauneimmalla rusetilla. Markkinamies on keksinyt paketille oivallisen nimen. Rakkaus.

Lapsen avatessa pakettia kasvava ahneus silmissään luulemme antaneemme rakkautta, vaikka pakettiin onkin piilotettu oma ruma syyllisyytemme. Emme tiedäkään, kuinka kalliin hinnan olemme siitä maksaneet.

Leijonaemot

Ajauduin tänään monen mutkan kautta Leijonaemot-nimisen yhdistyksen sivuille. Jämähdin noille sivuille melkein tunniksi. Luin jokaisen sivun ja imin blogitekstejä toisensa perään. Itkin ja välillä kyynelten läpi hymyilin. Myötäelin tunteita laidasta laitaan.

Leijonaemot on erityislasten vanhempien vertaistukiyhdistys. Tarinat, joita blogissa on, ovat sydäntäriipaisevia, aitoja, arjen makuisia ja täynnä elämää.

Tunsin taas omat hölmöt arkiset narinani pyykkipinon korkeudesta idioottimaisiksi.

Seuraava runo kosketti minua kovasti ja mietin sitä pitkin päivää. Miten sitä välillä pitääkin itseään oman elämänsä keskipisteenä ja suurimpana uhrina. Huutaa omia oikeuksiaan pieniin lepohetkiin ja kiillottaa samalla kultakruunuaan. Sitten on olemassa äiti, jolla olisi täysi oikeus käpertyä itseensä ja huutaa maailmalle kirosanoja. Mutta se äiti kirjoittikin näin:

Toisen taakka on suurempi kuin toisen

Muistutan itselleni

että minä en ole tässä se päätähti

minä pääsin helpolla

Voin vain seistä selkäsi takana

ja yrittää ottaa

osan taakasta itselleni

Minun puoleni sängystä

Minun puoleni sängystä on MINUN. Se on minun valtakuntani, suojapaikkani, turvasatamani. Minun puoleni sängystä on yksiöni asunnossa kuin pieni hiiren pesä keskellä hälinää.


Minun puolellani on kaksi tyynyä, kaksi littanaa tyynyä, jotka ovat liian matalia, mutta kaikki korkeampi on liian korkeaa.


Minun puolelleni sänkyä kuulen pienet askeleet, jotka lähestyvät huonettamme kiihdyttäen koko ajan tahtia. Kuulen ne, vaikka minun puoleni sänkyä on kauempana ovesta. Makaan ääneti minun puolellani sänkyä, kun pieni ääni kuiskaa. "Isi, ylös."


Nouset ja silloin siirryn sinun puolellesi sänkyä. Se puoli on eri tavalla pehmeä kuin minun. Siinä on erilainen tyyny. Lasken pääni tyynyllesi ja käperryn jättämääsi unen tuoksuun. Sinun unesi tuoksuu erilaiselta kuin minun. Se tuoksuu uskaliaammalta ja rohkeammalta. Sinun unesi tuoksussa olen aina turvassa.


Katson sinun puoleltasi omalle puolelleni sänkyä ja huokaan, kumpaakaan puolta ei olisi ilman toista. Kiitos, että saan joka aamu herätä minun puoleltani ja joka aamu on sinun puolesi edelleen siinä.

Elämän mittainen on äidin huoli

Se alkaa jo siinä vaiheessa, kun punainen viiva piirtyy testitikkuun. Hiipien salakavalasti takavasemmalta. Se on se kolikon ruma puoli. Ensin hetki on täynnä aurinkoista onnea, mutta pian sen ylle piirtyy ilkeä varjo, joka on tullut jäädäkseen. Huoli.

Ensin jännitetään ensimmäiseen ultraan asti. Sitten odotetaan kilpaa ensimmäisiä liikkeitä ja toista ultraa. Muistetaan koputtaa puuta ja käyttää varmuuden vuoksi sanoja "jos kaikki menee hyvin".

Mutta eihän se syntymän myötä mihinkään katoa. Silloin se vasta kasvaa täyteen mittaansa kuin imien energiaa tuoreiden vanhempien onnesta. Huoli.

Se on aina läsnä, kun vauva itkee kovasti. Se istuu olkapäällä, kun taapero kaatuu harjoitellessaan ensimmäisiä askeliaan. Se puristaa sydämestä, kun lapsi sairastuu. Huoli.

Me olemme saaneet pitää sitä seuranamme vasta muutaman vuoden, mutta ymmärrän, että se on vieraanani koko loppuelämäni. Se varmasti valvoo seuranani, kun odotan murrosikäistä yöllä kotiin. Huoli.

Sen seuraan on helpompi tottua, kun ymmärtää, kuka sen tänne kutsui. Sen toi mukanaan kunniavieraaksi Rakkaus. Niin suuri Rakkaus, etten vastaavaa ollut koskaan tuntenut. Rakkaus, joka on niin kokonaisvaltaista, että elämä järkkyi. Ole siis vain varjonani ja seuranani. Huoli.