Kultaakin kalliimpi

Painajainen. Se tulee uniin. Herää huohottaen ja yltä päältä hiestä. On nähnyt unta siitä. Stockmannin lastenosastosta Hullujen päivien aikaan.

Luulin tietäväni, kuinka kamalat Hullut päivät ovat työskenneltyäni kaksilla sellaisilla ja vierailtuani asiakkaan useana vuonna. En ollut kuitenkaan koskaan eksynyt lastenosastolle.

Ensimmäiseksi on hyvä sanoa, että se ei ole turvallinen paikka lapsille tai miehille.

Jos aleissa shoppaileva nainen on maaninen, on lastenvaate-alessa shoppaileva nainen hysteerinen ja raadollinen.

Lastenosastolla vallitsee kaaos. Osastolle sukeltaa kymmenien lastenrattaiden läpi (ovela taktiikka lähteä taisteluun panssarivaunulla varustautuneena jalkaväkeä vastaan). Paniikissa kauhoo kaiken, mihin yltää. Välillä käy ottamassa kodinkoneosastolla lisähappea ja sukeltaa takaisin.

Yhtäkkiä huomaa olevansa kassalla käsissään kaikkea hämmentävää. Hysteria on tarttunut. Peppurättejä on saatava kasa, kun ne ovat kivaa kuosia ja ”ehkä” alennuksessa. Puhdistusliinojen säästöpakkaus äkkiä mukaan! Muovinen soseiden pakastusmuotti kainaloon. Näiden avulla kasvatan paremman lapsen.

Materiaa. Sitä tarvitaan lapsen kasvattamiseen.

Ilmiö on sinänsä aika paradoksaalinen, sillä meillä suomalaisillahan on tyypillinen tapa pitää amerikkalaisena hapatuksena kaikkea, mitä on keksitty jälkeen Kekkosen. Voimme tuhahdella hömpötyksille ja todeta, että kyllä sitä ennenkin leikittiin niillä kuuluisilla käpylehmillä.

Lapsi tarvitsee vain oman luovuutensa. Ei muuta.

Paitsi jokainen äiti, joka rakastaa lastaan, haluaa antaa parasta.

Siksi luovuutta olisi järkevä kannustaa. Soita Mozartia vauvalle (levy alennuksessa vain 4,99!) ja virikkeitä väriterapialla (sormivärit tänään kaksi yhden hinnalla!)

Ruokakulttuurissa halutaan kirjaimellisesti palata juurille ja pyritään suosimaan itsetehtyäkasvatettualisäaineetontaluomulähiruokaa. Valmistamme itse soseet (soseutuskone kanta-asiakaskortilla vain 49,90!) ja annamme rintaa (rintapumppu, maidonkerääjä ja liivinsuojukset nyt yhteishintaan!)

On se markkinamies viisas.

Vaikka sitä vannoisi kieltävänsä kaupallisuuden jumalan kolmesti ja lausuvansa kuorossa seisten uskovansa totuuteen, järkeen ja perusasioihin, huomaa myyvänsä tunteensa facebook-profiilinsa mukana. Yhtäkkiä luulee olevansa huono vanhempi, jos lapsella ei ole uusinta tutkimustulosten mukaan kognitiivisia taitoja kehittävää lelua.

Syyllisyys on oiva keino saada ihminen avaamaan kukkaronsa nyörit ja paljastamaan heikkoutensa. Syyllisyys on myös se tunne, jonka siemen on istutettu jokaiseen vanhempaan suurin piirtein samaan aikaan munasolun hedelmöittymisen kanssa. Syyllisyydellä saadaan vanhemmat kasvattamaan lapsistaan ”mutku muilkin on” -lapsia.

Kaikki tämä syyllisyys on paketoitu pakkaukseen ja koristeltu kaupan kauneimmalla rusetilla. Markkinamies on keksinyt paketille oivallisen nimen. Rakkaus.

Lapsen avatessa pakettia kasvava ahneus silmissään luulemme antaneemme rakkautta, vaikka pakettiin onkin piilotettu oma ruma syyllisyytemme. Emme tiedäkään, kuinka kalliin hinnan olemme siitä maksaneet.

Vanhemmuuden korttipeli (osa 3)

Ei millään pahalla -kortti

Tämä kortti tunnetaan laajasti muuallakin kuin Vanhemmuuden korttipelissä. Tätä käytetään itse asiassa päivittäin kaikenlaisissa tilanteissa. Olen tutustunut tähän korttiin jo vuosia sitten ja nykyään se on mielestäni aika huvittava.

”Ei millään pahalla” on nimittäin parhain kortti, kun haluaa sanoa loukkauksen ilman, että kukaan voi loukkaantua. ”Ei millään pahalla” ovat taikasanat, jotka hyvittävät kaiken, mitä niiden jälkeen sanotaan. Näiden avulla voit sanoa siis ihan mitä tahansa, mutta vastaosapuoli ei voi pahoittaa mieltänsä.

Jos pohdit, miten käyttää tätä korttia, voin antaa yksinkertaiset ohjeet. Toimi näin: mieti mielessäsi mikä tahansa loukkaava lause. Esimerkiksi: "En pidä laittamastasi ruoasta." Sitten lisäät eteen tärkeät taikasanat ja pahoittelevan äänensävyn: ”Ei millään pahalla, mutta en pidä laittamastasi ruoasta.” Tadaa! Kukaan ei voi loukkaantua! Tulet pian huomaamaan, että voit sanoa mitä tahansa, kunhan et vain tarkoita pahaa.

”Ei millään pahalla, mutta en pidä aviomiehestäsi.”

”Ei millään pahalla, mutta sinulla on outo huumorintaju.”

”Ei millään pahalla, mutta lapsenne on hieman kuriton.”

Kaikkihan tietävät, ettet sinä mitään hyvääkään tarkoita, mutta se on sitten sivuseikka.

Hauskinta tässä kortissa on se, että sen avulla saa myös täysin viattoman lauseen tai kysymyksen kuulostamaan loukkaukselta.

”Ei millään pahalla, mutta miksi ostitte tuollaisen auton?”

”Ei millään pahalla, mutta en ehdi tulla teidän juhliinne.”

”Ei millään pahalla, mutta mistä te keksitte tuollaisen nimen lapsellenne?”

Käyttäessään korttia ihminen siis saattaa paljastaa salatun mielipiteensä. Todistellessaan niin kovasti, ettei tarkoita pahaa, muuttuu ihan normaali lause sävyltään negatiiviseksi. Jopa kohteliaisuus muuttuu loukkaukseksi, kun sanoja vihjaakin, että hänen sanomisensa voitaisiin ymmärtää väärin. Hullunkurisesti, siis sanoessaan, ettei tarkoita pahaa, tuleekin paljastaneeksi tarkoittavansa todellakin pahaa. Monimutkaista, eikö totta?

Tämän myötä kortin huono puoli on, että kun sen tuntee tarpeeksi hyvin, herää sisäinen hälytysjärjestelmä heti, kun joku lätkäisee sen pöytään. Ennen kuin ehdit kuulla itse asiaa, olet jo valmiina ottamaan vastaan loukkauksen. Ehdit siis jo etukäteen loukkaantua, vaikka toinen olisi puhumassa jostain hyvin vähäpätöisestä asiasta. No, ehditpähän ottaa valmiiksi kasvoillesi tekohymyn, jolla kestät piilotetun viestin. Voit vain kiittää, että onneksi sitä ei tarkoitettu pahalla.






Sarjassa aiemmin:
Vanhemmuuden korttipeli (osa 1) Nauti nyt vielä -kortti
Vanhemmuuden korttipeli (osa 2) Meillä ainakin -kortti
Kerää koko sarja!

Paino(voima)nhallintaa

Tuli tuossa kakkua syödessä mieleen ajatuksia syömisestä, kiloista ja laihduttamisesta. Virsi on kuin Kauniit ja rohkeat, jatkuu vuodesta toiseen, mutta mikään ei oikeastaan muutu. Miehet aina ihmettelevät, miksi naiset valittavat painostaan, mutta eivät tee mitään. Tehdäänpäs. Me syödään. Ja valitetaan. Niih.

Nyt kahden lapsen jälkeen huomaa kohtaavansa toisenkin haasteen suhteessa omaan kehoonsa. Kaikki alkaa suunnata maata kohti. Roikkua. Murrosikäisinä yläasteella naurettiin keski-ikäisille naisille, joiden kroppa oli kohdannut tuon haasteen. Elin silloin omaa kuolemattomuuttani ja luulin itse näyttäväni isona Nicole Kidmanilta. Juu ei.

Sitä ajattelee, että kaikilla painonhallinnassa onnistuneilla on joku suuri salaisuus. Voi kutsuilla kyräillä 15 kiloa laihtunutta Liisaa ja supista kaverin kanssa: "Miten tuokin onnistui..." Kotimatkalla sitten ehdottaa miehelle, että tilattaisko pizzaa.

Painonhallintaan tarjotaan kaikenlaisia poppaskonsteja. On karppausta, pisteitä ja kaalisoppadiettiä. "Näillä konsteilla onnistut!" mainostavat naistenlehdet. Etsitään ihmettä ja ohituskaistaa. Kai sitä haluaa vain kovasti uskoa siihen satuun, että saan syödä kaikki herkut ja silti laihtua. ”Mut ku naapurin serkun kaiman siskokin teki niin ja laihtui.” Aina on se onnistumistarina, joka pitää uskon ihmeisiin elossa.

On ehkä pakko aikuistua ja todeta, että on vain opittava syömään oikein. Elämä ei ole aina kivaa. Olen nimittäin mestari keksimään tekosyitä. Ensin oli niin kiire ja epätavalliset työajat, sitten raskaus ja imetys ja pian taas raskaus ja imetys. Ei silloin voi laihduttaa. Joo ei, mutta ei sitä tarvis olla mikään syöttöporsaskaan. Laihdutuksen toinen vaihtoehtohan on luonnollisesti mässäily.

Puhuimme juuri rakkaan ystäväni kanssa sokeriaddiktiosta ja itsensä palkitsemisesta. Kun molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan päiväunia, kipittää äiti vauhdilla herkkukaapille, koska on "ansainnut" palkinnon. Lasten herättyä voi taas todeta keksiä pyytävälle lapselle, että meillä ei syödä herkkuja joka päivä. Kunhan muistaisi pyyhkiä suklaan pois suupielestään. Ehdoton pohjakosketus on, kun yrittää etsiä tyhjästä herkkukaapista edes jotain "hyvää" ja päätyy imeskelemään kolme vuotta vanhoja kovettuneita toffeita. Vähän kuin tupakka-addikti etsimässä stögiksestä vanhoja tumppeja. "Hei. Olen MoM ja olen sokeriaddikti."

Enää en haaveile täydellisestä vartalosta. Siitä on tosiaan huolehtinut painovoima ja sillä tavalla en kroppaani halua korjailla. Haaveilen terveellisestä loppuelämästä. Rakastan vartaloani, koska sen roikkuvat osat ovat kunniamerkkejä kahdesta ihanasta pojastani. Haluan pitää kehostani vain niin hyvää huolta, että pysyn poikieni tahdissa ja mikä tärkeintä, elämässä.

Käyn siis hakemassa vielä yhden palan kakkua ja kannan vastuun teoistani. Niin kuin aikuisen kuuluu. Mutta miehelleni tiedoksi, että en aio luopua oikeudestani valittaa. Niih.