Satu

Olipa kerran täydellinen äiti. Täydellinen äiti eli ihmisten ajatuksissa, iltapäivälehtien jutuissa, keskustelupalstoilla ja saavuttamattomissa tavoitteissa.

Kaikki tiesivät täydellisen äidin. Tunsivat henkilökohtaisesti tai olivat ainakin kuulleet juttuja. Todisteita itsestään täydellinen äiti jätti ympäriinsä. Hän muistutti olemassaolostaan television mainoksissa ja neuvoloiden oppaissa.

Täydellinen äiti oli nainen, josta muut naiset eivät kovin pitäneet. Naiset yrittivät silti epätoivoisesti etsiä täydellistä äitiä peilistä kuin lasikenkää sovittavat sisarpuolet. Miehet taas löysivät hänet usein lapsuudenkodistaan.

Tarinaa täydellisestä äidistä on kerrottu pitkään. Se on ollut opetuskertomus jokaiselle naiselle läpi vuosisatojen. Kohtalo, johon on naiset ovat yrittäneet asettua, koskaan kuitenkaan paikkaansa täysin saavuttaen. Täydellinen äiti on aina heijastanut takaisin kaikki ne virheet, joita naiset ovat yrittäneet piilottaa.

Täydellinen äiti ei kuitenkaan ole muuta kuin liian korkealle asetettu rima. Taruolento ja urbaanilegenda, puujalkavitsi ja sarkastinen huomautus.

Sen pituinen se.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

Äitiys on suuri vastakkainasettelun miinakenttä, jossa ei paljon toiselle puolelle rajaa kurkita tai valkoista lippua heiluteta. Raja-aitojen välissä kiljutaan kilpaa George W. Bushin sanoin: ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.” Ymmärrystä ei heru vaan jo tekemällä tuomitaan. Se, minkä valinnan äiti tekee, asettaa hänet siihen leiriin. Vastaleirissä on tietenkin vain vihollisia, joita valinnan tehnyt äiti sitoutuu paheksumaan.

Näinhän tätä peliä pelataan:

- Olen äiti, joten koen automaattisesti ylemmyydentuntoa kaikkia lapsettomia kohtaan.

- Olen kotiäiti, joten vihaan työssäkäyviä äitejä.

- Hoidan kahta lasta kotona, joten inhoan kaikkia, joilla joku lapsista on hoidossa.

- Imetän, joten paheksun pullolapsia.

- Nukutan pinnasängyssä, joten halveksin perhepetejä.

- Kestovaippailen, joten kauhistelen kertakäyttövaippoja.

- Käytän myös kertakäyttövaippoja, joten hämmästelen kestovaippoja.

- Teen itse soseita, joten demonisoin purkkiruokaa.

- Syötän myös purkkiruokaa, joten hihittelen itse tehdyille soseille.

Listaa voisi jatkaa loputtomasti ja ulottaa myös muille elämänalueille (asun kaupungissa, vihaan maaseutua ym.) Tarina ei kuitenkaan mene aina näin. Valkoisen ja mustan välissä onkin valtaisasti sitä harmaata. Tylsää, kiihkotonta harmaata. Arkea.

En koe suurta tarvetta vastakkainasettelulle. Totta kai se on mukavaa ihan vain viihteenkin vuoksi välillä jumpata silmiä pyörittelemällä niitä maailmanmenolle. On kiva kärjistää ja tehdä toisista yhden asian äärifanaatikkoja. Leimata ja syyllistää. Kokea paremmuutta. Kauhistella.

Harvoin elämä on kuitenkaan niin provosoivaa (vaikka Meidän Perhe –lehden artikkeleista ja vauva.fi-sivun keskusteluista voisikin muuta kuvitella). On ihmisiä ja elettyä elämää. Olosuhteita, joita ei kulissien takaa paljastu. On sitä kaunista ja rumaa. Jokaisessa perheessä.

Naiset rakkaat, yritetään välillä edes välttää niiden kivien heittelyä ja keskitytään siihen omaan olemiseen. Miehethän saavat monesti kuulla, että jos kaikki autoilijat keskittyisivät omaan ajoon yhtä paljon kuin naapurin, olisi vähemmän kolareita. Ehkä me naisetkin voisimme ajatella, että jos keskittyisimme enemmän omaan äitiyteemme kuin naapurin, olisi tässä maassa enemmän naisia, jotka kokisivat onnistumista äitiydessä.

Ei tuomita. Ollaan armollisia. Etenkin itsellemme.

Kasvukipuja

Lapsen kasvattaminen on utopistisin tehtävä, minkä ihminen voi maan päällä saada. Sitä on vaikea verrata, mihinkään.

Ihminen ja ihmislapsi on niin käsittämätön kokonaisuus, ettei kukaan ole sitä läpikotoisin selvittänyt. Aina on jäänyt se mystinen ja arvaamaton osa, jota kukaan ei voi nähdä tai ennalta selvittää. Jokainen meistä on omanlaisensa yksilö. Samoin ympäröivät olosuhteet ovat kaikilla erilaiset. Jokaisen elämänpolku on päällystetty erilaisilla kivillä. (-onpa proosallinen lause)

Sen vuoksi kaikki ohjeet ja neuvot, joita lastenkasvatukseen annetaan, jäävät vain hyvän arvauksen tasolle. Totta kai biologia on opettanut, että ihmisen tulee syödä pysyäkseen elossa. Kylmältä pitää suojautua ja hyvä käsihygienia auttaa pitkälle. Nämä ovat kuitenkin ohjeita, joita voitaisiin antaa myös koneelle, jos koneet kasvattaisivat lapsia.

Tiede on auttanut meitä myös löytämään ihmisten käyttäytymisestä tiettyjä lainalaisuuksia, jotka toistuvat keskimäärin ihmisillä. On oidipaalivaihetta ja eroahdistusta.

Mitkään näistä eivät kuitenkaan avaa täysin sitä monimuotoisuutta, mitä lapsen kasvatus pitää sisällään. Kaikkia niitä tunteita, mitä sisältyy lapsen kanssa elämiseen. Sitä kaikkea. Elämää.

Kukaan ei voi laittaa rakkauttakaan leikkauspöydälle ja tutkia sen anatomiaa. Voidaan mitata hormonitasoja ja punastumista, mutta kokonaiskuvaa ja tunnetta ei voida kuitenkaan vangita.

Sinun tunteesi on varmasti erilainen kuin minun.

Sen vuoksi kasvattaminen on hyvää arvausta ja kokeilua. Kantapään kautta oppimista.

Siksi se on välillä pelottavaa. Siksi sitä pelkää tekevänsä väärin. Siksi sitä miettii, onko sillä riittävästi päällä, pidänkö tarpeeksi kuria ja söiköhän se tarpeeksi.

Myös ehkä siksi se herättää niin paljon tunteita.

Tunteita, jotka saavat puolustautumaan hyökkäämällä. Haukkumalla muut huonoiksi kasvattajiksi. Ne eivät voi olla oikeassa. Eihän?

Sehän tarkoittaisi, että minä olen väärässä.

Siksi niiden on oltava väärässä ja minun oikeassa. Ja siksi minun pitää huutaa se päin niiden kasvoja. Samalla huudan itselleni ja omalle epävarmalle äänelleni, että olen oikeassa. Olenhan?

Kasvatus on rakkauden korkeakoulu, jossa jokainen haluaa olla luokan priimus. Ei kukaan halua rakastaa väärin. Eihän? 

Leijonaemot

Ajauduin tänään monen mutkan kautta Leijonaemot-nimisen yhdistyksen sivuille. Jämähdin noille sivuille melkein tunniksi. Luin jokaisen sivun ja imin blogitekstejä toisensa perään. Itkin ja välillä kyynelten läpi hymyilin. Myötäelin tunteita laidasta laitaan.

Leijonaemot on erityislasten vanhempien vertaistukiyhdistys. Tarinat, joita blogissa on, ovat sydäntäriipaisevia, aitoja, arjen makuisia ja täynnä elämää.

Tunsin taas omat hölmöt arkiset narinani pyykkipinon korkeudesta idioottimaisiksi.

Seuraava runo kosketti minua kovasti ja mietin sitä pitkin päivää. Miten sitä välillä pitääkin itseään oman elämänsä keskipisteenä ja suurimpana uhrina. Huutaa omia oikeuksiaan pieniin lepohetkiin ja kiillottaa samalla kultakruunuaan. Sitten on olemassa äiti, jolla olisi täysi oikeus käpertyä itseensä ja huutaa maailmalle kirosanoja. Mutta se äiti kirjoittikin näin:

Toisen taakka on suurempi kuin toisen

Muistutan itselleni

että minä en ole tässä se päätähti

minä pääsin helpolla

Voin vain seistä selkäsi takana

ja yrittää ottaa

osan taakasta itselleni

Hyvä äiti -testi

Etenkin netin keskustelupalstoilla ollaan kovia määrittelemään, millainen on hyvä äiti. Minä päätin nyt lopettaa kaiken mahdollisen arpomisen ja vänkäämisen ja loin tieteellisesti testatun, täysin paikkansa pitävän ja läpeensä erehtymättömän testin. Tiedän sohaisevani ampiaispesää ja nojaudunkin työtuolissani taaksepäin ja jään odottamaan palautetta pelonsekaisin tuntein. Älä intä, vaan testaa jo tänään!

1.       Teetkö itse vauvasi soseet:

a.       No, en todella. Miksi tekisin, kun kaupasta saa valmiiksi tehtyjä. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

b.      Joskus. Ihan omaksi huviksi välillä teen. Joskus on niin kiire, etten ehdi.

c.       TODELLAKIN! Ja luomuvihanneksista!

d.      En tietenkään. Meillä sormiruokaillaan.

2.       Imetätkö?

a.       En imetä. Ei onnistunut minulta. Maito ei riittänyt/vauva ei halunnut/oli liian sitovaa.

b.      Osaimetyksellä mennään. Kovasti täällä tsempataan, mutta maito ei koskaan noussut tarpeeksi.

c.       Imetän juu. Tähän asti on ainakin luonnistunut ihan hyvin.

d.      TODELLAKIN ja lapsentahtisesti mennään niin kauan kuin taapero haluaa.

3.       Milloin lapsesi meni ensimmäistä kertaa yöhoitoon?

a.       Nopeasti. Olin todella väsynyt ja tarvitsin hetken hengähdystä.

b.      Sitten, kun imetys antoi hieman myöden/tiesin lapseni nukkuvan vähän pidemmän pätkän.

c.       Noin vuoden ikäisenä. En raaskinut nuorempaa antaa.

d.      Minä en ole lapsia tehnyt sitä varten, että ne annettaisiin toisten hoidettaviksi.

4.       Missä lapsi nukkuu?

a.       Pinnasängyssään omassa huoneessaan.

b.      Pinnasängyssä meidän sängyn vieressä.

c.       Omassa sängyssä, jossa ei laitaa, meidän sängyn vieressä.

d.      Perhepedissä.

5.       Kauan aiot olla kotona?

a.       Vanhempainvapaan loputtua töihin. Pää ei kestä/rahat ei riitä.

b.      1-2 vuotta.

c.       3 vuotta.

d.      Minä en ole lapsia tehnyt sitä varten, että ne annettaisiin toisten hoidettaviksi.

6.       Laitatko vanhemman lapsen tarhaan, kun olet vauvan kanssa kotona?

a.       Todellakin. Vanhempi lapsi tarvitsee virikkeitä ja/tai minä aikaa vauvan kanssa.

b.      Osa-aikaisesti. Vanhempi lapsi tarvitsee virikkeitä ja/tai minä aikaa vauvan kanssa.

c.       En laita. Onhan tämä kyllä aika rankkaa.

d.      En todellakaan! Minun lapseni ei ole mikään virikelapsi.

7.       Miten synnytit?

a.       Sairaalassa lääketieteellisesti.

b.      Sairaalassa yrittäen luomusti.

c.       Sairaalassa luomusti.

d.      Kotona luomusti.

VASTAUKSET:

Eniten a, b, c tai d –vastauksia:

Olet hyvä äiti! Riippumatta ja huolimatta kenenkään minkäänlaisista mielipiteistä, olet hyvä äiti juuri sellaisena kuin olet. Olet se ainoa äiti lapsillesi ja hyvä juuri sellaisena. Kukaan ei sinulta voi sitä pois viedä (paitsi ehkä sosiaaliviranomaiset). Opi tukemaan ja kunnioittamaan myös muiden naisten äitiyttä! Annetaan ymmärrystä ja vertaistukea. Tuetaan toinen toisiamme äitiydessä! Yllä mainitut asiat eivät määritä hyvää äitiyttä. Ne määrittävät täysin muita asioita, mutta äitiyden paremmuutta niistä ei voi vertailla.

Meidän kaikkien lapset kohtaavat toisensa tulevaisuudessa koulu- ja työelämässä.  He tuskin silloin huomaavat sitä, miten kukin on nukkunut/syönyt/syntynyt vuosia aikaisemmin. Kun kohtaamme tuolla sohjossa työntäen hikipäässä rattaita, moikataan ja hymyillään, eikä kyräillä sitä, minkälaiset talvihaalarit kenenkin lapsella on päällä.

Edellä olevasta testistä ei voi päätellä kirjoittajan omaa maailmankatsomusta ja sen vuoksi hän irtisanoutuu kaikenlaisesta loanheitosta ja jälkipyykistä. Tekemällä testin lukija sitoutuu itse omaan tunnekuohuunsa, eikä voi vastuuttaa siitä kirjoittajaa. Tunnekuohun voi tarvittaessa purkaa Aihe vapaa –keskustelupalstalla.