Se tunne...

Sosiaalisessa mediassa (eli siis suomeksi sanottuna Facebookissa) on alkanut popahdella esille statuspäivityksiä, jotka alkavat sanoilla ”se tunne”. Olen pitänyt tätä omalla tavallani huvittavana. Etenkin, jos viidellä ystävällä sattuu olemaan perätysten jokin ”tunne” päällä. Olen myös irvaillut miehelleni, että alan puhumaan vain käyttämällä ”se tunne”-sanaparia:

Se tunne, kun menen vessaan.

Se tunne, kun katson televisiota.

Rakas, se tunne, kun haluaisin jotain juotavaa.

Olen välillä ehkä vähän ilkeäkin omassa sarkasmissani. Sen vuoksi se yleensä napsahtaakin omaan nilkkaani ennemmin tai myöhemmin.

Ajattelin nyt kuitenkin koota muutamia ”tunteita” lapsiperhearjesta tähän trendikkääseen tyyliin aseteltuna. Minua kiinnostaa, uppoavatko nämä vain samassa elämäntilanteessa oleville tai saman kokeneille vai saavatko muutkin kiinni Siitä tunteesta. Hauskintahan tässä on se, että Se tunne voi olla kaikilla vähän erilainen.

(Aloitetaan klassikolla) Se tunne, kun astuu pimeässä legopalikan päälle.

Se tunne, kun ihmettelee, että nukkuupas lapsi hyvin ulkona ja tajuaa unohtaneensa avata itkuhälyttimen linjan.

Se tunne, kun luulee kiroavansa hiljaa ja kuulee yhtäkkiä vierestään kirkkaan äänen: "Äiti, mikä on p*ska?"

Se tunne, kun huomaa paljaspeppuinen lapsi sylissään, että vaipat ovat loppuneet.

Se tunne, kun Jehovan todistajat soittavat ovikelloa juuri, kun on saanut lapset päiväunille.

Se tunne, kun molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan päiväunia.

Se tunne, kun puoliso tulee töistä kotiin.

Se tunne, kun vauva nukkuu ensimmäisen kerran kuusi tuntia putkeen.

Se tunne, kun lapsi saa uhmaraivokohtauksen kaupan kassalla.

Se tunne, kun pääsee ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen ystävien kanssa kodin ulkopuolelle ilman lapsia.

Se tunne, kun joku sanoo kotiäitiyden olevan ”ihanaa velttoilua”.

Se tunne, kun lapsi kiipeää paljaalla pepulla sohvalla ja sanoo hetken päästä: ”Oho”

Se tunne, kun saa kuulla olevansa raskaana.

Se tunne, kun oma lapsi syntyy.

Aurinkoista kesäkuuta kaikille ihanille ihmisille!

Kasvukipuja

Lapsen kasvattaminen on utopistisin tehtävä, minkä ihminen voi maan päällä saada. Sitä on vaikea verrata, mihinkään.

Ihminen ja ihmislapsi on niin käsittämätön kokonaisuus, ettei kukaan ole sitä läpikotoisin selvittänyt. Aina on jäänyt se mystinen ja arvaamaton osa, jota kukaan ei voi nähdä tai ennalta selvittää. Jokainen meistä on omanlaisensa yksilö. Samoin ympäröivät olosuhteet ovat kaikilla erilaiset. Jokaisen elämänpolku on päällystetty erilaisilla kivillä. (-onpa proosallinen lause)

Sen vuoksi kaikki ohjeet ja neuvot, joita lastenkasvatukseen annetaan, jäävät vain hyvän arvauksen tasolle. Totta kai biologia on opettanut, että ihmisen tulee syödä pysyäkseen elossa. Kylmältä pitää suojautua ja hyvä käsihygienia auttaa pitkälle. Nämä ovat kuitenkin ohjeita, joita voitaisiin antaa myös koneelle, jos koneet kasvattaisivat lapsia.

Tiede on auttanut meitä myös löytämään ihmisten käyttäytymisestä tiettyjä lainalaisuuksia, jotka toistuvat keskimäärin ihmisillä. On oidipaalivaihetta ja eroahdistusta.

Mitkään näistä eivät kuitenkaan avaa täysin sitä monimuotoisuutta, mitä lapsen kasvatus pitää sisällään. Kaikkia niitä tunteita, mitä sisältyy lapsen kanssa elämiseen. Sitä kaikkea. Elämää.

Kukaan ei voi laittaa rakkauttakaan leikkauspöydälle ja tutkia sen anatomiaa. Voidaan mitata hormonitasoja ja punastumista, mutta kokonaiskuvaa ja tunnetta ei voida kuitenkaan vangita.

Sinun tunteesi on varmasti erilainen kuin minun.

Sen vuoksi kasvattaminen on hyvää arvausta ja kokeilua. Kantapään kautta oppimista.

Siksi se on välillä pelottavaa. Siksi sitä pelkää tekevänsä väärin. Siksi sitä miettii, onko sillä riittävästi päällä, pidänkö tarpeeksi kuria ja söiköhän se tarpeeksi.

Myös ehkä siksi se herättää niin paljon tunteita.

Tunteita, jotka saavat puolustautumaan hyökkäämällä. Haukkumalla muut huonoiksi kasvattajiksi. Ne eivät voi olla oikeassa. Eihän?

Sehän tarkoittaisi, että minä olen väärässä.

Siksi niiden on oltava väärässä ja minun oikeassa. Ja siksi minun pitää huutaa se päin niiden kasvoja. Samalla huudan itselleni ja omalle epävarmalle äänelleni, että olen oikeassa. Olenhan?

Kasvatus on rakkauden korkeakoulu, jossa jokainen haluaa olla luokan priimus. Ei kukaan halua rakastaa väärin. Eihän? 

Feminismistä

Sisälläni asuu pieni vihainen nainen, joka olisi halunnut olla mukana, kun rintsikoita poltettiin. Tuo pieni nainen kiehahtaa välillä, kun kokee jostain suunnatonta epäoikeudenmukaisuutta. Tuolla naisella ei ole huumorintajua, kun vitsin kohteena ovat naiset miehiä huonompana sukupuolena.

Välillä huomaan katsovani maailmaa ehkä liiankin tarkasti feminismilasieni läpi. Tuolloin haluan ymmärtää kaiken sovinismiksi ja jokainen miespuolinen edustaa minulle alistusta ja vääryyttä. Mieheni ei ole kovin innoissaan niistä hetkistä, kun teen ruoanlaitosta periaatekysymyksen ja aloitan palopuheeni naisista väärinkohdeltuna sukupuolena. Jos joku erehtyy sanomaan seurassani naisia koskevia yleistyksiä (esimerkiksi ”naiset antavat tunteiden haitata työasioita” ), tunnen punan nousevan kasvoilleni, ja kuulen mieheni syvän ”voi ei” –huokauksen. Piikkini ovat nousseet pystyyn ja olen valmiina puolustautumaan.

Katsoin eilen sivusilmällä jotain ohjelmaa YLEltä, jossa kerrottiin E-pillereistä ja niiden sivuvaikutuksista. Insertissä oli pariskunta. Nainen tiskasi ja mies luki pöydän ääressä lehteä. Nainen hermostui miehelle tämän tekemättömyydestä. Jutussa kerrottiin samalla, kuinka E-pillerit voivat aiheuttaa naisille yllättäviä mielialavaihteluita. Siis mitä?! Eli jos mies ei tee kotitöitä ja nainen hermostuu tästä, kyse on vain E-pillereiden aiheuttamasta mielialavaihtelusta?! Hermostumisella ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, että mies vain lukee lehteä?! Ja kaiken lisäksi hermostuminen on vielä ”yllättävää”. Se on jännittävää, miten naisten suuttumiset johtuvat usein hormoneista.  Miehellä ei tunnu olevan tähän osaa eikä arpaa.

Mutta voiko miehiä tästä epäkohdasta syyttäkään. Tänään moppasin lattioita, kun taaperoni katsoi Muumeja (jälleen kerran). Kuulin, kuinka Mymmeli hihkui innoissaan rakastavansa suursiivousta. Käännellessäni rivakasti moppia havahduin Muumimamman vastaukseen: ”No sinusta tuleekin sitten oikein hyvä perheenäiti.” Jouduin nielaisemaan pari kertaa. Siinä minä moppasin ja pellavapäinen poikani kuunteli totuuksia maailmasta, jossa hyvä perheenäiti rakastaa suursiivousta. Saan siis varmaan syyttää itseäni, kun poikani tulevaisuudessa soittaa ja kertoo siippansa kärsineen yllättävistä mielialavaihtelusta, kun hän itse vain luki lehteä pöydän ääressä. Ehkä totean silloin asian johtuvan varmaan E-pillereistä.

Joku voi ihmetellä, miksi niin suuri meteli oman sukupuolen puolesta. Se johtuu siitä, että on joutunut koko ikänsä kuuntelemaan ”vitsejä” oman sukupuolensa huonommuudesta verrattuna siihen toiseen. Jossain vaiheessa ei enää naurata. Etenkin, kun on kohdannut loistavia naisjohtajia ja huonoja miesjohtajia, mutta silti saa kuulla miesten olevan synnynnäisesti parempia siinä hommassa. On myös joutunut työskentelemään miesten kanssa, jotka ovat sekoittaneet työasiat pahasti yksityisasioidensa kanssa ja juoruilleet suut selällään. Silti työpaikan naisten on vitsailtu olevan ”se juoruileva kanalauma”. Sitä toivoisi elävänsä maailmassa, jossa ei olisi nais- ja mies-etuliitteitä.

Kyse ei missään nimessä ole siitä, että haluaisin häivyttää sukupuolet. Haluan olla ylpeä naiseudestani, mutta en kokea olevani synnynnäisesti huonompi sukupuoleni vuoksi. Toivon myös, että osaan kasvattaa kaksi poikaa, jotka ovat ylpeitä omasta miehisyydestään, mutta eivät koe sisäistä ylemmyyttä ”kanalaumaa” kohtaan.

Vanhemmuuden korttipeli (osa 4)

Ennen kaikki oli paljon paremmin -kortti

Ennen rakennettiin kestäviä taloja ja ikuisesti toimivia televisioita. Ruokakin maistui paljon paremmalle ja ilma oli raikkaampaa. Poliitikot ja varkaat olivat herrasmiehiä. Lapset ja nuoriso käyttäytyivät nätisti ja kunnioittivat vanhempiaan.

Jokainen sukupolvi toistaa samat synnit. Laulaa tutut laulut ja tekee juuri niin kuin vanhempansa. Vaikka ovat pyhästi vannoneet, etteivät sorru siihen virteen.

Joku on joskus sanonut minulle, että maailman historian ensimmäinen kirjoitus käsitteli sitä, kuinka ennen kaikki oli paljon paremmin. Tämä todellakin on pelikortti, jonka joka ikinen vanhempi lätkäisee lastensa eteen ennemmin tai myöhemmin.

Kun huomaa muistelevansa sitä, kuinka ennen kaikki oli paremmin kuin nyt, voi myöntää itsellensä tulleensa vanhaksi. Muutosvastaisuus ja menneiden vuosien ihannointi on merkki siitä, että ihminen alkaa huomata olevansa liian hidas nykyajan menoon. Ei olekaan enää pinnalla ja in. Ei ohjaakaan sitä laivaa, jota nykyisyydeksi kutsutaan, vaan ruoriin on tarttunut joku muu. Se joku muu on nuorempi sukupolvi, jonka ohjaustaidot nyt sitten entistä kapteenia kauhistuttavat.

Kehuessaan menneisyyttä sitä tulee korostaneeksi historian positiivisia puolia ja nykyisyyden huonoja. Tulee sokeaksi hyvälle kehitykselle ja virheille, joista on otettu opiksi.

Pahinta tässä on se, että olen jo itse käyttänyt tuota korttia lukuisia kertoja. Olen muistellut lankapuhelimen hyötyjä ja kauhistellut netin hirveyksiä. Ihan kuin oikeasti haluaisin palata aikaan jolloin piti pelätä kaverille soittaessa, ettei vaan sen vanhemmat vastaisi tai aikaan, jolloin laskuja ei saanut maksaa kotikoneelta.

Olen varma, että tulen vielä lukuisia kertoja marmattamaan lapsilleni, kuinka huonosti asiat ovat nykyään. Kuinka kaikki oli ennen niin paljon paremmin. Toivon, että lapseni katsovat silloin minua armollisesti, taputtavat pään päälle ja ottavat ruorin käsistäni omiinsa ja minä saan jatkaa purjehdustani elämän merillä valittavana vapaamatkustajana.

Sarjassa aiemmin:

Vanhemmuuden korttipeli (osa 1) Nauti nyt vielä -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 2) Meillä ainakin -kortti

Vanhemmuuden korttipeli (osa 3) Ei millään pahalla -kortti

Kerää koko sarja!

Vertailua

Jos miesten sanotaan vertailevan autojen ominaisuuksia, vertailevat kotiäidit lastensa ominaisuuksia. Hyvässä ja pahassa. Koska kotiäitiydessä se kirkkain kruunu annetaan sille, joka kärsii ja uhrautuu eniten, pitää omista oloistaan valittaa. Suurin marttyyri = parhain äiti. En olisi halunnut olla samassa perhekerhossa Neitsyt Marian kanssa.

Koska yhteiskunta ei oikein arvosta kotiäitejä, on meidän ammattisairautenamme valittaminen. "Tää on oikeesti rankkaa, hei", yritämme huutaa leikkipuistossamme. Emme vain huomaa, että yleisönämme ovat pelkästään toiset kotiäidit. Tämän myötä syntyy kieroutunut kilpailu siitä, kuka on hoitanut tonttinsa parhaiten. Ja näitä juttuja kuunnellessa kalpenevat miesten inttijutut heittämällä.

"Mä en oo nukkunu kolmeen yöhön, ku vauva valvoo."

"No siis MÄ en oo nukkunu viikkoon, ku meidänkin vauva valvoo ja sit viel esikoisella oli vatsatauti."

"No siis MÄHÄN en oo nukkunu kuukauteen, ku vauva valvoo, esikoinen oksentaa ja keskimmäinen kävelee unissaan."

Tämä voi jatkua loputtomiin. Kokeilkaa! Keksikää ihan, mitä tahansa, niin aina on joku, jolla on ollut rankempaa. And the Oscar goes to...

Hämmentävä vastakohta valittamiselle on lapsen kehityksellä kerskailu. Jokaisen pikku Petterihän on maakunnan ihmelapsi, jollaista neuvolassa ei ole koskaan aiemmin nähty. On tärkeää todeta, että meidän muksu oli "ikäistään kehittyneempi". Gaussin käyrän kirous alkaa siis jo vauvaiässä.

"Meidän lapsi, kun niin tykkää musiikista/piirtämisestä/juoksemisesta/lukemisesta." Nämä kaikkihan ovat asioita, joita kaikkien muiden lapset välttävät ja kammoksuvat. Onneksi uusi lapsinero on löydetty, että vanhemmat voivat hokea jo pienestä pitäen: "Sä oot aina ollu ikäistäs kehittyneempi." Eli toisin sanoen: "Sä oot vaan niin nero. Ainaki, ku vertaa tohon naapurin kakaraan, joka on ihan idiootti. Voit säälistä leikkiä sen kanssa, et se oppis sulta jotain." Mahtaa pikku Petteristä tulla mukava ja muut huomioonottava kansalainen.

Tämä valittamisen ja vertailun paradoksi luo sen kuvan, että kodit ovat täynnä rasittavia ja haastavia lapsineroja, joita uhrautuva ja kärsivä äiti opastaa ihmeellisillä kasvatustaidoillaan.

Välillä pitäisi pysähtyä ja huomata, että se oma kohdun hedelmä ei syntynyt tähän maailmaan messiaaksi ja laskeutua itse toisaalta sieltä ristiltä ja luopua suurimman marttyyrin tittelin tavoittelemisesta.

Nyt pitää valitettavasti lopettaa, kun siis MÄHÄN en ole nukkunut vuoteen ja mun pitäis vielä jaksaa säveltää mun pikku Mozartini kanssa sen ensimmäistä sinfoniaa.

Huono äiti -syndrooma

Tähän tekstiin sain kimmokkeen edellisestä kirjoituksestani.

Huono äiti -syndrooma (voidaan joissain yhteyksissä tuntea nimellä Paska mutsi -syndrooma eli PMS) on yleisyyteensä nähden hieman liian huonosti tunnettu. Huono äiti -syndroomaan sairastuu pelkästään Suomessa vuosittain tuhansia naisia. Taudin kantajien täyttä määrää ei edes uskalleta asijantuntijapiireissä arvioida. Voidaan kuitenkin todeta, että jokaisen suomalaisen lähipiirissä on useita sairastuneita. Tauti on yleistymässä voimakkaasti myös miehillä.

Oireet: Äkillinen voimakas syyllisyys ja epävarmuus. Syndrooma aiheuttaa hallusinaatioita, joiden myötä jotkut kokevat huonommuutta toisia äitejä kohtaan ja/tai kuvittelua, että ovat epäonnistuneet kasvatustyössään. Ylitulkitseminen ja sen mukanaan tuoma liiallinen syyllistyminen on myös sairastuneille tyypillistä. Syndrooma saa ihmisen tuntemaan kohtuutonta vastuuta omasta vaikutuksestaan lastensa elämän onnellisuuteen. Syyllistyminen voi aiheuttaa myös harhaisen tunteen siitä, että kaikki syyllistävät.

Leviäminen ja sairauden puhkeaminen: Huono äiti -syndrooma ei tartu ilmateitse. Se on synnynnäistä. Tauti puhkeaa helposti jonkin ulkoisen ärsykkeen toimesta. Akuutti sairastuminen voi tapahtua muun muassa neuvolassa, jossa terveydenhoitajat neuvovat lapsen hoidossa ja seuraavat lapsen kehitystä. Myös tilanteet, joissa oma lapsi toimii julkisella paikalla odotusten vastaisesti, saattavat altistaa sairastumiselle. Jos huomaa olevansa tavanomaista alttiimpi syndroomalle, kannattaa välttää netin keskustelupalstoja.

Lääkitys: Todellisuudentajun takaisin hankkiminen ja asioiden suhteellistaminen. Vääränlaisena lääkkeenä käytetään välillä muiden äitien kasvatusmenetelmien mollaamista ja omien tapojen suhteetonta kehumista. Tällainen lääkitys ajaa yleensä kierteeseen. Siksi sitä olisi hyvä pyrkiä välttämään. Pahimmillaan oman egon liiallinen buustaus toisia haukkumalla saattaa nimittäin johtaa taudin vakavimpaan muotoon, josta varoittavia esimerkkejä voit löytää täältä.

Paraneminen: Tauti on parantumaton. Sitä voidaan kuitenkin oikein suunnatulla lääkityksellä lieventää. Voidaan todeta, että sopiva määrä syyllisyyttä on huomattu olevan itse asiassa terveydelle hyväksi.

Voimia kaikille syndroomasta kärsiville kanssasisarille!

Hyvä äiti -testi

Etenkin netin keskustelupalstoilla ollaan kovia määrittelemään, millainen on hyvä äiti. Minä päätin nyt lopettaa kaiken mahdollisen arpomisen ja vänkäämisen ja loin tieteellisesti testatun, täysin paikkansa pitävän ja läpeensä erehtymättömän testin. Tiedän sohaisevani ampiaispesää ja nojaudunkin työtuolissani taaksepäin ja jään odottamaan palautetta pelonsekaisin tuntein. Älä intä, vaan testaa jo tänään!

1.       Teetkö itse vauvasi soseet:

a.       No, en todella. Miksi tekisin, kun kaupasta saa valmiiksi tehtyjä. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

b.      Joskus. Ihan omaksi huviksi välillä teen. Joskus on niin kiire, etten ehdi.

c.       TODELLAKIN! Ja luomuvihanneksista!

d.      En tietenkään. Meillä sormiruokaillaan.

2.       Imetätkö?

a.       En imetä. Ei onnistunut minulta. Maito ei riittänyt/vauva ei halunnut/oli liian sitovaa.

b.      Osaimetyksellä mennään. Kovasti täällä tsempataan, mutta maito ei koskaan noussut tarpeeksi.

c.       Imetän juu. Tähän asti on ainakin luonnistunut ihan hyvin.

d.      TODELLAKIN ja lapsentahtisesti mennään niin kauan kuin taapero haluaa.

3.       Milloin lapsesi meni ensimmäistä kertaa yöhoitoon?

a.       Nopeasti. Olin todella väsynyt ja tarvitsin hetken hengähdystä.

b.      Sitten, kun imetys antoi hieman myöden/tiesin lapseni nukkuvan vähän pidemmän pätkän.

c.       Noin vuoden ikäisenä. En raaskinut nuorempaa antaa.

d.      Minä en ole lapsia tehnyt sitä varten, että ne annettaisiin toisten hoidettaviksi.

4.       Missä lapsi nukkuu?

a.       Pinnasängyssään omassa huoneessaan.

b.      Pinnasängyssä meidän sängyn vieressä.

c.       Omassa sängyssä, jossa ei laitaa, meidän sängyn vieressä.

d.      Perhepedissä.

5.       Kauan aiot olla kotona?

a.       Vanhempainvapaan loputtua töihin. Pää ei kestä/rahat ei riitä.

b.      1-2 vuotta.

c.       3 vuotta.

d.      Minä en ole lapsia tehnyt sitä varten, että ne annettaisiin toisten hoidettaviksi.

6.       Laitatko vanhemman lapsen tarhaan, kun olet vauvan kanssa kotona?

a.       Todellakin. Vanhempi lapsi tarvitsee virikkeitä ja/tai minä aikaa vauvan kanssa.

b.      Osa-aikaisesti. Vanhempi lapsi tarvitsee virikkeitä ja/tai minä aikaa vauvan kanssa.

c.       En laita. Onhan tämä kyllä aika rankkaa.

d.      En todellakaan! Minun lapseni ei ole mikään virikelapsi.

7.       Miten synnytit?

a.       Sairaalassa lääketieteellisesti.

b.      Sairaalassa yrittäen luomusti.

c.       Sairaalassa luomusti.

d.      Kotona luomusti.

VASTAUKSET:

Eniten a, b, c tai d –vastauksia:

Olet hyvä äiti! Riippumatta ja huolimatta kenenkään minkäänlaisista mielipiteistä, olet hyvä äiti juuri sellaisena kuin olet. Olet se ainoa äiti lapsillesi ja hyvä juuri sellaisena. Kukaan ei sinulta voi sitä pois viedä (paitsi ehkä sosiaaliviranomaiset). Opi tukemaan ja kunnioittamaan myös muiden naisten äitiyttä! Annetaan ymmärrystä ja vertaistukea. Tuetaan toinen toisiamme äitiydessä! Yllä mainitut asiat eivät määritä hyvää äitiyttä. Ne määrittävät täysin muita asioita, mutta äitiyden paremmuutta niistä ei voi vertailla.

Meidän kaikkien lapset kohtaavat toisensa tulevaisuudessa koulu- ja työelämässä.  He tuskin silloin huomaavat sitä, miten kukin on nukkunut/syönyt/syntynyt vuosia aikaisemmin. Kun kohtaamme tuolla sohjossa työntäen hikipäässä rattaita, moikataan ja hymyillään, eikä kyräillä sitä, minkälaiset talvihaalarit kenenkin lapsella on päällä.

Edellä olevasta testistä ei voi päätellä kirjoittajan omaa maailmankatsomusta ja sen vuoksi hän irtisanoutuu kaikenlaisesta loanheitosta ja jälkipyykistä. Tekemällä testin lukija sitoutuu itse omaan tunnekuohuunsa, eikä voi vastuuttaa siitä kirjoittajaa. Tunnekuohun voi tarvittaessa purkaa Aihe vapaa –keskustelupalstalla.

Vanhemmuuden korttipeli (osa 2)

On aika esitellä seuraava kortti!

Meillä ainakin –kortti (voidaan myös tuntea nimellä "oottekste kokeillu")

Tämä on ehkä yleisin ja tunnetuin kortti. Itsekin käytän tätä hävettävän paljon. "Meillä ainakin" on sanapari, jolla pyritään tarkoittamaan hyvää. Kortin saajaa se ei vain aina lämmitä niin paljon kuin sanojalla on ollut tarkoituksena. Jos puhutaan suoraan, niin "meillä ainakin" ja "oottekste kokeillu" on ärsyttävää pätemistä ihmisiltä, jotka ei tiedä toisten tilanteesta oikeasti yhtään mitään.

On ihastuttavaa sanoa pariskunnalle, joiden koliikkivauva on itkenyt kolme kuukautta putkeen, että "meillä ainakin auttoi, kun me heijattiin LissuMarjattaa vertikaalisti eikä horisontaalisesti". No voi, kuinka kiva! Hyvä, että teillä on auttanut.

Tai kun vuosia lapsettomuudesta kärsineelle pariskunnalle todetaan: "Oottekste kokeillu greippimehua?" Joo, ei olla! Käydään vain kalliissa hoidoissa, mutta ei vitsi, mehuhan tämän ratkaisisi!

Mielestäni herkullista on myös huikata kaupassa täysin tuntemattomalle perheelle, joiden kaksivuotiaalla on menossa uhmaraivari, että "oottekste kokeillu suunnata sen huomiota johonkin muuhun" ja "meillä ainakin auttaa tossa tilanteessa, kun pysytään vaan itse rauhallisina". Kiitos avusta!

Meillä ainakin –kortti on siitä harmittava, että se lipsahtaa puolihuolimattomasti. Olet voinut itse kirota jotain neropattia, joka on jakanut sinulle elämänviisauksiaan, mutta yhtäkkiä huomaat tokaisevasi saman sanaparin jollekin, joka erehtyy purkamaan sinulle sydäntään.

Jutun viisaus onkin nimittäin siinä, että aina ei tarvita opastusta ja neuvoa. Joskus kaivataan vain kuuntelijaa. Kertoessaan ongelmastaan ihmiset eivät aina pyydä siihen ratkaisua, enemmänkin myötätuntoa.

Lupaan ainakin itse yrittää tästä lähtien vain nyökätä, ottaa empaattisen ilmeen ja päästä suustani ymmärrystä täynnä olevan "Mmm"-äänen. Kaverit nipistäkää, jos jakelen tätä korttia paljonkin jatkossa! Jos se vaikka auttaisi. Oottekste kokeillu?



Tähän sarjaan kuuluu jo aiemmin:
Vanhemmuuden korttipeli (osa 1) Nauti nyt vielä -kortti
Kerää koko sarja!