Vertailua

Jos miesten sanotaan vertailevan autojen ominaisuuksia, vertailevat kotiäidit lastensa ominaisuuksia. Hyvässä ja pahassa. Koska kotiäitiydessä se kirkkain kruunu annetaan sille, joka kärsii ja uhrautuu eniten, pitää omista oloistaan valittaa. Suurin marttyyri = parhain äiti. En olisi halunnut olla samassa perhekerhossa Neitsyt Marian kanssa.

Koska yhteiskunta ei oikein arvosta kotiäitejä, on meidän ammattisairautenamme valittaminen. "Tää on oikeesti rankkaa, hei", yritämme huutaa leikkipuistossamme. Emme vain huomaa, että yleisönämme ovat pelkästään toiset kotiäidit. Tämän myötä syntyy kieroutunut kilpailu siitä, kuka on hoitanut tonttinsa parhaiten. Ja näitä juttuja kuunnellessa kalpenevat miesten inttijutut heittämällä.

"Mä en oo nukkunu kolmeen yöhön, ku vauva valvoo."

"No siis MÄ en oo nukkunu viikkoon, ku meidänkin vauva valvoo ja sit viel esikoisella oli vatsatauti."

"No siis MÄHÄN en oo nukkunu kuukauteen, ku vauva valvoo, esikoinen oksentaa ja keskimmäinen kävelee unissaan."

Tämä voi jatkua loputtomiin. Kokeilkaa! Keksikää ihan, mitä tahansa, niin aina on joku, jolla on ollut rankempaa. And the Oscar goes to...

Hämmentävä vastakohta valittamiselle on lapsen kehityksellä kerskailu. Jokaisen pikku Petterihän on maakunnan ihmelapsi, jollaista neuvolassa ei ole koskaan aiemmin nähty. On tärkeää todeta, että meidän muksu oli "ikäistään kehittyneempi". Gaussin käyrän kirous alkaa siis jo vauvaiässä.

"Meidän lapsi, kun niin tykkää musiikista/piirtämisestä/juoksemisesta/lukemisesta." Nämä kaikkihan ovat asioita, joita kaikkien muiden lapset välttävät ja kammoksuvat. Onneksi uusi lapsinero on löydetty, että vanhemmat voivat hokea jo pienestä pitäen: "Sä oot aina ollu ikäistäs kehittyneempi." Eli toisin sanoen: "Sä oot vaan niin nero. Ainaki, ku vertaa tohon naapurin kakaraan, joka on ihan idiootti. Voit säälistä leikkiä sen kanssa, et se oppis sulta jotain." Mahtaa pikku Petteristä tulla mukava ja muut huomioonottava kansalainen.

Tämä valittamisen ja vertailun paradoksi luo sen kuvan, että kodit ovat täynnä rasittavia ja haastavia lapsineroja, joita uhrautuva ja kärsivä äiti opastaa ihmeellisillä kasvatustaidoillaan.

Välillä pitäisi pysähtyä ja huomata, että se oma kohdun hedelmä ei syntynyt tähän maailmaan messiaaksi ja laskeutua itse toisaalta sieltä ristiltä ja luopua suurimman marttyyrin tittelin tavoittelemisesta.

Nyt pitää valitettavasti lopettaa, kun siis MÄHÄN en ole nukkunut vuoteen ja mun pitäis vielä jaksaa säveltää mun pikku Mozartini kanssa sen ensimmäistä sinfoniaa.