Identiteetin metsästys

Sinä päivänä, kun synnyin äidiksi sain enemmän kuin ansaitsin. Äitiyshän on titteli, jota ei jaeta ansioiden mukaan vaan ennemminkin arpaonnella, ja minä (joka en ikinä voita mitään) olin saanut pääpalkinnon. Joskus sitä toivoisi, että joku edes vilkaisisi CV:n ennen kuin palkkaisi toisia äideiksi, mutta pelästyn aina toivettani. Kuka tietää, ehkä olisin itse silloin jäänyt nykyistä toimeani vaille. Iloitsen siis vain hiljaa hyvästä tuuristani.

Ennen äitiyttä minulla oli paljon lupauksia:

Minusta ei tulisi koskaan äitiä, joka päätyy kaikissa bileissä viimein kertomaan omaa synnytyskertomustaan.

Minusta ei koskaan tulisi äitiä, joka ei osaa puhua muusta kuin omista lapsistaan.

Minä en menettäisi naiseuttani ja identiteettiäni.

Minä matkustelisin omatoimisesti kuten aina ennenkin.

Sitä en onneksi luvannut, että elämäni ei saisi muuttua, sillä sitähän minä oikeastaan odotin ja halusin.

"Lupaukset on tarkoitettu rikottaviksi", sanotaan, mutta en todella arvannut, kuinka kovasti joutuisin pinnistelemään, että saisin pidettyä edes noiden lupausten riekaleista kiinni.

Olen löytänyt itseni kuvailemassa kärsimyksiäni synnytyshuoneessa dramaattiseen äänensävyyn yleisölle, jonka kiinnostuksesta en voi olla ihan varma. Olen kaivanut puhelimeni esille näyttääkseni niiiiin hassun/söpön kuvan lapsestani jollekin muulle kuin isovanhemmille. Olen myös huomannut, etten ole välttämättä meikannut moneen viikkoon ja päälläni olleet vaatteet ovat ylisuuria t-paitoja collegehousujen kera. Perheemme viime kesän lomamatka oli myös suunnattu tutun turistikohteen "lapsiystävälliseen" hotelliin turvallisen matkanjärjestäjän kautta.

Miksi pinnistellä? Miksi ei vain luovuttaa? Seison kuin veneen reunalla äitiyden meren velloessa allani. Miksi en vain sukeltaisi ja luovuttaisi itseäni äitiydelle?

Siksi, koska olen muutakin kuin äiti. Ehdottomasti ja kieltämättä olen ensisijaisesti äiti (enkä muuten asioiden haluaisi olevankaan), mutta olen minä muutakin. Aivan samalla tavalla kuten lapseni ovat muutakin kuin vain minun lapsiani. Heidän oma identiteettinsä kehittyy päiväpäivältä. Samoin minunkin. Tulen aina olemaan heidän äitinsä ja he ovat minun lapsiani, mutta onneksi olemme myös paljon muuta.

Olen nainen. Olen vaimo. Olen ystävä (ainakin yritän, kaverit!). Olen lapsi. Olen sisko. Olen hankkinut pätevyyden eräälle alalle. Olen opiskelija. Olen suomalainen. Olen kaikkea tätä muun muassa ja sen lisäksi äiti. En halua minkään näistä valtaavan alaa niin paljon, että muut häviäisivät. Tärkeysjärjestys voi tietenkin muuttua, mutta silti ne kaikki pysyvät listalla. Jokainen osa-alue antaa toiselle jotain. Siksi haluan pinnistellä, että en antautuisi vain yhdelle roolille. Vaikkakin se rooli olisikin se kaikista rakkain.