Ö-luokan kansalainen

Sen jälkeen, kun sain lapsia, olen siirtynyt uuteen yhteiskuntaluokkaan. Ei, en niitä kuuluisia elintasoportaita ylöspäin vaan hissillä suoraan pohjakerrokseen. Meistä on tullut Ö-luokan kansalaisia.

Se on nähtävissä joka puolella. Sen huomaa kammoksuvista ilmeistä lapsettomien ikätovereiden kasvoilla, mummojen paheksuvista mulkaisuista ja keski-ikäisten miesten raskaista pettyneistä huokauksista.

Minne tahansa menemme, olemme aina tiellä, häiriöksi tai pilaamassa tunnelmaa. Kun lapsiperhe saapuu paikalle, on kuin rutto olisi tullut kylään. Jos eläisimme keskiajalla, kulkisi edellämme joku varoittamassa saapumisestamme, jotta halukkaat voisivat juosta karkuun.

Kuulumme samaan sarjaan riehuvien humalaisten kanssa, sillä ilmestymme sitten ravintolan, lentokoneen tai bussin ovelle, on kaikilla kanssaihmisillä mielessään sama toive: ”Älkää istuko meidän viereen!”

Sen oikein tuntee kävellessään kirkuva lapsi kainalossaan lentokoneen käytävää pitkin. Ihmisten epätoivoiset katseet ja ne helpottuneet huokaukset, kun olemme ohittaneet heidän rivinsä. Viimein, kun on löytänyt oman paikkansa, tekisi mieli sanoa edessä istuville jo valmiiksi anteeksi. Tyydyn yleensä vain luomaan pahoittelevia katseita. Eihän nyt kukaan halua istua suljetussa tilassa montaa tuntia pakotettuna ilmaiseen selkähierontaan a’la taapero, joka rämppää tarjotinta ja potkii selkänojaa. Ehkä pitäisi tästä lähtien lisätä lomabudjettiin sen verran rahaa, että saisi tarjottua edessä oleville drinkkejä, niin että heidän mielensä turtuisivat kestämään kyytiä. Ehkä ei kuitenkaan. Siinähän sitä olisi oikein supercombo, se riehuva humalainen ja lapsiperhe istumassa perätysten.

Ravintolat ovat myös oma nöyryytyksen soppensa. Sen vuoksi monet lapsiperheet harrastavatkin S-ryhmän ravintoloita, joissa leikkinurkkaus on tungettu pimeimpään ja kaukaisimpaan osaan ravintolaa, ja kaikki lapsiperheet istutetaan ”kätevästi” leikkinurkkauksen ympärille. Pois silmistä häiritsemästä normaalien ihmisten ruokailua. Siellä ei haittaa, vaikka nakkien ja lihapullien (ainoa ruoka, jota lapsille ravintoloissa tarjoillaan) palaset lentelevät ilmassa ja raivokohtaukset säestävät ruokailua.

Tällaisiin julkisiin tilanteisiin mennessään sitä rukoilee mielessään, että lasten feng shui olisi tällä kertaa kohdallaan eikä mikään ärsyttäisi, suututtaisi, harmittaisi tai aiheuttaisi pettymystä. Yleensä, jos kaikki menee nappiin, sitä saa kuunnella mummojen suitsutusta, kuinka hyvin lapset on kasvatettu. Eivätpä mummot arvaa, että kaikki on ollut vain puhdasta tuuria ja tilanne on kerrankin mennyt onnellisten tähtien alla. Ei ole kyllä kasvatuksella ollut osaa eikä arpaa. Tai ehkä sitä voi pienen hetken suoda itsellensä ja uskotella hyvän käytöksen johtuneen omasta hienosta työstä. Tämä matto vedetään kyllä yleensä jalkojen alta jo seuraavalla ravintolakäynnillä.

Pahoittelut siis kaikilla. Aiomme jatkaa ihmisten ahdistelua läsnäolollamme myös jatkossa. Aiomme myöskin tehdä sen törkeästi välittämättä niistä liioitellun suureellisista huokauksista, joita selkämme takana teette.

Muistakaa myöskin sitten vastavuoroisesti se, että ABC, ruotsinlaiva ja kotimaan matkakohteet, ovat meidän reviiriämme. Me aiomme siellä mulkoilla ja huokailla, kun te lapsettomat viette hissit (vaikka pääsisitte portaita), varaatte lastenhoitohuoneen (vaikka vieressä on useita vessakoppeja) ja jonotatte kaupassa niille ainoille kassoille, jotka on merkitty pyörätuoli- ja lastenrattaattunnuksin.