Lapsiperheen Murphyn laki

Rakas wikipedia kertoo Murphyn lain tarkoittavan lyhykäisyydessään ”jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”. En nyt äkkiseltään keksi parempaa lausetta, joka kuvaisi yhtä osuvasti äidin suunnitelmia suhteessa todellisuuteen. Murphyn laki pitäisi tuntea paremmin nimellä lapsiperheen arki.

Jokapäiväinen elämä on täynnä pelkkää Murphyn lain todeksi elämistä. Mikään ei ikinä mene niin kuin on suunniteltu ja kaikki menee juuri sen epätodennäköisimmän todennäköisyyden mukaan. Tässä muutama klassikko:

Kaikkihan tuntevat sen kuuluisan tilanteen, kun riehuva lapsi on puettu hikipäässä Michelin ukoksi ja viimein, kun äiti vetää pipoa päähän, kuuluu kaikkien kaulaliinojen alta pieni hiljainen kuiskaus: ”Kakka”. Miten se kakka tulee aina silloin?! Miksi se ei ikinä tule puolta tuntia aikaisemmin? Miksi juuri sillä hetkellä, kun äiti ehtii ajatella ”Ja nyt viimein ulos…” Eipä mennäkään! Kun toistetaan se sama taistelu huutoineen ja kiukkuineen, pepun pesemisineen ja pukemisineen.

Entäpä se, kun jostain syystä päiväunille/yöunille meno on kestänyt tavanomaista kauemmin. Silloin aina jollain maagisella kyvyllä naapurin Pentti tietää aloittaa täysremontin vasaroineen ja porakoneineen. Juuri, kun muksu on viimein ummistamassa silmiään. Jos Pentti ei ole vuorossa, hoitaa työn jokin muu ääni: astiakaapissa rämähtää jokin astia, vauva herää, koira alkaa haukkua tai valtava rekka alkaa peruuttaa aivan ikkunan takana *PIIP* *PIIP* *PIIP*. Ja äidin ilme on jälleen kerran näkemisen arvoinen.

Tunnettuihin klassisiin lapsiperhetilanteisiin kuuluu myös se kuuluisa "puklaaminen hienoille vaatteille". Äiti on viimein saanut vapaaillan tai edes pari vapaata tuntia. Äiti on laittautunut, meikannut ensimmäistä kertaa sataan vuoteen ja pukenut päälle sen ainoan vaatekaapista löytyvän siistin paidan, joka ei haise puklulle ja hielle ja johon MAHTUU! Ja jossa vielä näyttää edes vähän ihmiselle. Jostain järjettömästä syystä äiti päättä vielä viime hetkellä ottaa pienimmäisen halaukseen, kun kerta se syyllisyyskin painaa. Juuri tällä klassisella hetkellä lapsi, joka ei ikinä puklaa, päättää vyöryttää edellisen ateriansa äidin paidalle.

Toinen variaatio edellisestä on vähän vanhemman lapsen kanssa rakastava halaus juuri, kun on syöty iltapalaksi banaania/mustikkaa/mansikkaa tai oikeastaan ihan mitä tahansa. Tilanne on hidastetusta elokuvasta, kun pikku Marjatta lähestyy ilosta kiljahdellen naama ja kädet jogurtissa äitiä, ja äiti yrittää väistää sivuun kuin Indiana Jones pyörivän kiven edestä.

Näitä voisi jatkaa loputtomiin… Periaate on kuitenkin aina sama: äidin mielikuva on kuin Cheerios-murojen kyljestä, jossa kuvankaunis perhe juoksee viljapellolla käsi kädessä. Mikä perhe ikinä juoksee hymysuin viljapelolla?! Todellisuudessa sataisi, äidillä olisi silmäpussit ja rasvainen tukka ja juoksu johtuisi siitä, että kurittomia kakaroita yritettäisiin saada kiinni, kun he eivät halua mennä iltapesulle. Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.

Hyvää lauantaita kaikille!