Tarinoita ja analysointeja lapsiperheen elämästä: moralistien moralisointia, mielensä pahoittamista mielensäpahoittajista ja valittamista valittamisesta.

18. maaliskuuta 2012

Mainoksista

Jo aiemmin mainitsin mainoksen, joka on kiinnittänyt huomioni epärealistisuudellaan. Ajattelin nyt jakaa kanssanne muutaman muun helmen. Näin meihin lapsiperheisiin yritetään vaikuttaa mainosmaailmassa.

Aloitetaan siis siitä jo aikaisemmin todetusta viljapeltokohtauksesta...eli Cheerios-murojen kyljestä. Meidän perheellämmehän on sama harrastus aina sunnuntaisin. Etsimme lähimmän pellon, otamme toisiamme käsistä ja juoksemme hiukset hulmuten tuon pellon halki. Virkistävää.





Seuraavaksi vähän syyllistävää mainontaa:
Siivotessaan tuhannetta kertaa samoja sotkuja äiti muistaa aina ajatella, että on se lasten kehitys niin ihanaa.






En ole kyllä ikinä nähnyt, että meidän perheen takakontti näyttäisi tuolta kauppareissun jälkeen! En ole kyllä nähnyt, että kenenkään muunkaan. Pidän myös siitä, että hullunmyllylle on keksitty synonyymi "aktiivinen arki". Sehän kuulostaa jopa houkuttelevalta.








"No, totta kai äiti voi! Äitihän on jo valmiiksi siivoja, kokki, pyykkäri ja vartija."
Ja sitten toi "Kannusta luovuutta". Kyllä se tuntuu sieltä ihan itsekseenkin löytyvän. Kertosivat, millä toi luovuus laitetaan sellasiin raameihin, ettei siitä olis vahinkoa itselle ja irtaimistolle.








Sen tietää, mikä tässä on epärealistista: 1.Mies moppi kädessä. 2.Hymyilevä mies moppi kädessä.







Tämä on vähän epäselvä (eikä kosketa pelkästään lapsiperheitä), mutta siis VR:n mainos Hesarin kannessa otsikolla "150 vuotta yhteisellä matkalla". Kerrankin teema kohdallaan, kun tuntuu, että se ihan tavallinen lähijunamatkakin kestää aina sen 150 vuotta.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!




3 kommenttia:

  1. Kiva postaus!
    Toi moppimies oli mun suosikki ;)
    Voi kun meilläkin näkyisi noi hymyileviä miehiä siivoilemssa!

    VastaaPoista
  2. Aivan :) sellaisen saa varmaan vain palkkaamalla :)

    VastaaPoista