Hiekkalaatikkoetiketti

Rattaiden renkaat ropisevat asfaltilla. Katua ei ole vielä puhdistettu talven jäljiltä hiekoitushiekasta. Nurkan takaa esiin tulee tuttu leikkipuisto. Punainen puisto, kuten esikoiseni sanoo. En ole koskaan keksinyt, miksi puisto on nimetty punaiseksi, mutta sillä nimellä se meidän perheessä tunnetaan. Toinen puisto on sininen.

Leikkipuisto on mielenkiintoinen maailma. Sen elämää hallitsee lukematon määrä kirjoittamattomia sääntöjä. Leikkipuistoetiketti. Miinakenttä, joka opitaan tuntemaan yleensä virheiden kautta. Villi länsi, jossa jokainen on omillaan. Perehdytyskurssia ei kukaan vaivaudu uusille tulokkaille pitämään.

Kaikissa uusissa sosiaalisissa tilanteissa tulee pohtineeksi, kuinka niissä tulee toimia. Yrittää haistella tunnelmaa ja pohtia toimintamalleja.

Punaisella puistollakin ovat omat ominaispiirteensä. Kaavat, joita siellä päivittäin toistetaan.

Tunnelma punaisessa puistossa ei ole äitien kesken kovin lämmin. Siellä ei puhuta kuin tutuille. Jos puhutaan, tehdään se lasten kautta. ”Onpa täti kiltti, kun ojensi sinulle lapion.”

Rattaat ja vaunut jätetään aina siistiin jonoon keinujen ja kiipeilytelineiden väliin. Keskelle ja tielle jätettyjä vaunuja katsotaan paheksuvasti, mutta kukaan ei sano mitään tai siirrä vaunuja sivuun. Paheksuminen on helpompaa.

Toisten lasten hiekkaleluja saa lainata, kunhan palauttaa. Välillä mukaan sattuu joku onneton, joka ei tätä tiedä. Mukana ovat uutuuttaan hohtavat Nalle Puh –lapiot ja Plaston traktori. Äiti seuraa kauhuissaan, kun muiden mukulat päristelevät traktorilla suuren hiekkalaatikon toisella reunalla. Äiti ei kehtaa sanoa mitään, mutta vilkuilee koko ajan puolihädissään traktoria ja sen kohtaloa.

Nokkimisjärjestyskin on selvä. Pisimpään puistoa hallinneet useamman lapsen äidit ovat reviirillään. Keskenään he juttelevat kovaäänisesti, mutta käyttäytyvät kuin muut olisivat ilmaa. Tämä on heidän valtakuntansa ja he ovat istuneet hiekkalaatikon reunalla lumituiskussa, räntäsateessa ja kesähelteillä ansaitakseen kruununsa ja valtikkansa. Sisäpiiri ei kutsu uusia jäseniä mukaan avosylin.

Viikonloppuisin puistossa ovat samat lapset, mutta tällä kertaa isiensä kanssa. Tunnelma on astetta rennompi, sillä isät ovat suurin piirtein yhtä hukassa kuin ensimmäistä kertaa tähän maailmaan tutustuvat äiditkin. Etikettivirheitä ei paheksuta yhtä suurilla silmien muljautuksilla.

Viime talvena isien talvitakkimuoti oli valkoinen. Eräänä talvisena sunnuntaina hymyilin itsekseni, kun puistossa oli viisi isää, joiden takkien väri kilpaili hangen kimalluksen kanssa. Meinasin kysyä, ovatko he maastoutumassa. En kysynyt, sillä punaisessa puistossahan ei puhuta aikuisten kesken.

Pidän puistosta. Siellä on paljon tilaa ja lapsilla tekemistä. Yhteisöllisyyttä siellä ei ole, jos sitä hakee. Surullista sinänsä. Lapset ovat onneksi niin ennakkoluulottomia, että pelmuavat keskenään välittämättä ympärillä olevien aikuisten suomalaisesta jäykkyydestä.

Ei huolta. Kyllä hekin vielä tavoille oppivat.