Kotiäidin sairasloma

Sitä yrittää elää kieltäymyksessä mahdollisimman pitkään. Vältellä todellisuutta ja esittää kaiken olevan normaalisti. Mutta kun nenänalus punertuu entisestään ja korvat ovat jatkuvasti lukossa, se on myönnettävä. Äiti on sairastunut. Kuumemittariin en kuitenkaan koske. Tieto lisää tuskaa, sanotaan.

Soitto työterveyteen ja kolme päivää saikkua, kiitti! Mukillinen kuumaa mehua ja päivä peiton alla. Puhelin kädessä iskee kuitenkin todellisuus. Mikä työterveys? Mitä saikkua? Mehukin ehtii jäähtyä ja peitosta on turha haaveilla. Parhaimmillaan laitan vedenkeittimen päälle viisi kertaa, mutten ehdi kaataa vettä mukiin ennen kuin se on jo taas kylmää. Nyt joku toteaa, että samaa vettä ei saisi keittää uudestaan. Keitän silti! Haluan elää vaarallisesti. Kapina se on kotiäidilläkin.

Vanhemmalle lapselle olen riistaa. Saaliseläinhän hyökkää aina lauman heikoimman kimppuun. Nyt minä olen se heikko. Lapsi haistaa pienentyneen kykyni ylläpitää auktoriteettia. Pian Arabian kahvikupit toimittavat lelun virkaa Iittalan lasien kera. Banaania syödään sohvalla ja pikkuveljen vanha tutti eksyy suuhun. Minä olen vaihtanut roolia äidistä vartijaksi. Tehtävänäni on huolehtia, ettei kukaan ole vaaraksi itselleen tai toisille. Olohuoneessa pyörii piirretty tauotta. "Tulisiksä hetkeks kattoo..." on yritykseni minimoida vahinkoja. Hyvää tarkoittavia tekstiviestejä satelee: "Nyt vaan lepäät." Onneksi hauskat vitsit aina piristävät.

Mutta kyllä tästä selvitään. Kiireessä sairastamisessa on puolensa. Ei ehdi ryhtyä marttyyriksi. Kohta sitä taas osaa arvostaa perusarkea ihan uudella tavalla. Olo kohentuu vähitellen ja samassa suhteessa kuri jälleen tiukkenee. Tunnelin päässä onkin valoa. Ajatuksen juoksun keskeyttää puhelinsoitto. Mies on myös kipeä. Työterveys on antanut kolme päivää saikkua. Käyn lämmittämässä ison mukin mehua ja avaan sängyn valmiiksi, kun mies tulee kotiin. Nyt alkaa työisän sairasloma.