”Edullinen, tuore, helppo”

Kaupassakäynti on yhtä rasittavan mukavaa kuin käsin tiskaaminenkin. Sitä on kiva kokeilla silloin tällöin, mutta pidemmän päälle se ahdistaa.

Olemme juuri niitä perheitä, jotka ajavat autolla valtavan automarketin parkkiluolaan ja kierrämme orjallisesti saman pyhiinvaellusreitin kuin edellisellä viikolla. Ensin pullonpalautukseen ja sitten kärryt, joiden kanssa pelottavista itsestään aukeavista porteista tavarahelvettiin. Maratonin jälkeen kassalle, jonka kanssa mumisemme yhtäaikaisesti jotain tervehdyksenomaista. Käymme aina saman tutun dialogin:

Haluatteko pakasteet pus…?

Kiitos.

Olen hämmennyksissäni, kuka kiittää ketä ja mistä kaupankassalla. Kassa kiittää saatuaan kortin ja minä kiitän, kun hän palauttaa sen vähemmän arvokkaana. Sitten tulee epämääräinen määrä kiitoksia, joiden tarkoituksesta en ole varma. Nykyään ei onneksi edes tarvitse puhua niin paljon kuin ennen, kun korttipäätteet ovat tulleet.

Ostamme aina samoja tuttuja tuotteita. Vilkuilen joskus sivusilmällä toisten ostoksia, vaikka niin ei saisi tehdä ja mietin, miksi ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Tuttu karkkihyllyefekti. Lapsena saimme valita jotkin karkit karkkihyllyltä. Vaikka jokainen sai tehdä vapaan tahdon mukaisen itsenäisen valinnan, alkoi viimeistään kotimatkalla veljen valinta näyttää paremmalta.

Emme todellakaan ole niitä tyylikkäitä ihmisiä, jotka kulkevat kaupan pieni kori käsivarrellaan ja keräävät sinne kauniin ja sopivan määrän kivoja raaka-aineita illallista varten. Me olemme kilohintaa kyttääviä mammuttiannosten ostajia. Katson aina inhoten kukkuroillaan olevaa valtavaa kärryämme ja mietin, mihin me oikein aina survomme kaiken tuon ruoan. Pelkään kuollakseni sitä, millaisia kärryjä joudun raahaamaan, kun nälkäänsä huutaa kaksi teini-ikäistä poikaa. Toivon, että he harrastavat urheilun sijaan tietokoneita ja voin vain lykätä heidän käteensä lähipizzerian mainoksen ja kokispullon.

On kuntosalikäyntiä vastaava rasitus raahata saalis sitten vielä kassoilta omaan jääkaappiin asti. Onneksi välillä saa vielä sellaisia bonuksia, että kaksivuotiaan itse pakkaaman kauppakassin sisällä oli käynyt suihkusaippuaräjähdys ja pääsee puhdistamaan vaahtoavia perunoita.

Haluan kuitenkin sanoa ihmisille, jotka kokevat sisäistä vastustusta ja inhotusta automarketteja kohtaan, että te ette halua meitä sinne teidän sympaattiseen lähikauppaanne. Ette todellakaan. There is a time and a place for everything and everyone. Meidän kohtalomme on nyt tämä.

Ehdin saada jo tätä kirjoittaessani saman ahdistustilan kuin itse ostosreissulla, joten totean paremmaksi suunnata jääkaapille tutkimaan tämän viikon ryöstösaalista.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!