Krapula

Se seuraa vääjäämättä. Ja kaikenlisäksi pahenee iän myötä.

Krapula. Morkkis.

Henkinen sellainen.

Tekee mitä tahansa, tuntee silti tekevänsä väärää asiaa. Leikkiessä lasten kanssa huutavat pyykit ja imuri huomiota puoleensa. Lasten ollessa hoidossa kuristaa ikävä kurkkua. Tehdessä tekemättömien töiden listaa kroppa marisee lepoa. Levätessä tekemättömät työt murjottavat vieressä. Suurimman palan kurkkuun ahtaa lause, jonka joutuu sanomaan liian usein: ”Äiti ei nyt ehdi.”

Jo alkaa päätä jomottaa ja pahaolo yrittää ottaa valtaa.

Kun osaisikin vain carpata. Elää hetkessä. Jättää murheet huomisen huoleksi. Olla läsnä.

Elämänhallinnan guruilla on varmasti pussillinen niksejä, kuinka ”priorisoit elämäsi arvot järjestykseen” ja ”olet oman elämäsi henkilöstöjohtaja”.

Jos se olisikin niin helppoa.

Ehkä tämä krapula ei kuitenkaan ole sellainen, joka pitäisi kokonaan hoitaa. Pieni jomotus auttaa pitämään palapelin, jota arjeksi kutsutaan, edes hieman kasassa. Vaikka joku pala aina onkin vähän hukassa. Pelkkä hetkeen heittäytyminen on luksustuote, jonka saa ostaa vastuuttomuuden hinnalla.

Vastuu tuo mukanaan krapulan.

Skål!