Kyllä automatkailussa on tunnelmaa!
Näin ajattelin tänään tienpientareella siivotessani molempien lasten oksennuksia turvaistuimista.
Tilanne oli kuin kohtaus huonosta amerikkalaisesta pissa-kakka-komediasta. Kohtaus alkoi mieheni vuorosanoista: "Eikö tunnukin, että matka on mennyt jotenkin nopeasti." Lapset olivat nukkuneet lähes koko ajan ja ajelimme viimeisiä kilometrejä kohti määränpäätä pitkin kiemurtelevaa ja mäkistä maantietä. Taisi isäntä olla myös vähän kesäkruisailufiiliksissä ja mutkissa oli kiva kurvailla.
Tässä vaiheessa Joku totesi, päivämme liian aurinkoiseksi, sillä yllättäen takapenkiltä alkoi kuulua pienen yskän kuuloista ääntä. Samassa mieheni huusi: "Se oksentaa!"
Pysähdyimme pikaisesti lähimmälle levennykselle ja ryntäsin nostamaan kyynelsilmäisen esikoisemme pois turvaistuimestaan. Poika oli tyhjentänyt vatsansa sisällön vaatteilleen ja turvaistuimelleen.
Pian oli ilmeistä, että paikalliset hyttyset ja paarmat huomasivat buffet-pöydän pysähtyneen tienvarteen. Ilma oli sakeana pieniä pirulaisia samalla kuin riisuin onnetonta lasta likaisista vaatteistaan. Lisää paljasta ihoa oli kuin vastaus nälkäisten hyönteisten rukouksiin.
Tässä vaiheessa huomasin, että pikku potilaalla oli myös vaipassaan se ei niin toivottu asia. Jee!
Samalla, kun huutelimme mieheni kanssa toisillemme puolittain piilotetun paniikin sävyttämiä ohjeita, alkoi vauva vähitellen hermostua omassa istuimessaan. Ennen kuin itku oli kasvanut täyteen mittaansa ryntäsi mieheni rauhoittelemaan pienintä. Kesken esikoisen pyllyn pyyhinnän korviini kantautui lause, jonka toivoin olevan vain huono vitsi. "Tääkin on ihan oksennuksessa."
Kummallakaan meistä ei ole mitään käsitystä, koska pikkuveli oli antanut ylen, mutta siellä hänkin istui lounaansa keskellä kyyneleet silmissä.
Tässä vaiheessa oli tavoite saada ensimmäinen lapsi nopeasti takaisin auton suojiin verenimijöiden keskeltä. Pian hänet sinne tyrkättiinkin, pelkässä hupparissa etupenkille. Taaperolla alkoivat juhlat kaikkien kojetaulun namiskojen kanssa. Ennen kuin huomasimmekaan oli metsään osoittavan vilkun sijasta päällä hätävilkut ja huolestunut kanssatienkäyttäjä pysähtyi kysymään, tarvitsemmeko apua.
Juu, kiitos ei. Ellei auton siivoaminen kiinnosta.
Kaaoksesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin lopulta jatkamaan matkaa. Lapset istuivat rättien päällä pesun takia märissä istuimissaan eriskummalliset vaateyhdistelmät yllään.
Etupenkillä kaksi kalmanvalkeaa vanhempaa ajoivat ylihidastetusti kaikista mutkista ja kyselivät puolen minuutin välein: "Onko paha olo?"
Näin tänään...
Hyvää autoilukesää kaikille lapsiperheille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti