Yösyöttöfilosofiaa

Keskellä yötä, kun kaikki muut nukkuvat, istun syöttämässä vauvaamme. Monesti olen aivan hämärän rajamailla. Osin ehkä nukunkin. En tiedosta paljoa ympäröivästä maailmasta. Vain vauvan tasaisen syömisäänen, joka vähitellen muuttuu uniseksi tuhinaksi.

Noina hetkinä vilkuilen herätyskellon digitaalisia numeroita, jotka liikkuvat lohduttomasti kohti aamua. Välillä suren jäljellä olevan uniajan vähyyttä ja toisinaan iloitsen, että luvassa on ehkä vielä useampi tunti lepoa. Jos vauva nukkuu.

Noina hetkinä mieleni laukkaa todellisuuden ja unen väliä. Alitajuntani pyörii kuin karuselli. Rakentelen uusia kasvatusfilosofioita, teen päätelmiä vanhemmuudesta, saan ajatuksia ja ideoita. Yhtenäistä kaikilla teorioillani on se, että yöllä ne tuntuvat maailmaa mullistavilta ja elintärkeiltä. En malttaisi odottaa aamuun, että saan ideani käytäntöön.

 Lukuisina aamuina, kun olen keittiössä silmät puoli ummessa sekoittamassa puurokattilaa, saan todeta, etten muista edeltäneestä yöstä mitään. Jos olen niin onnellinen, että muistan, monesti vauva heräsi syömään, saan vain haaveilla ideoitteni ja filosofioitteni perään. Yöherääminen on kuin halpa humala. Krapulankin saa kaupan päälle.

Eipä siis mullisteta maailmaa tälläkään kertaa.

Pitäisi varmaankin kirjoittaa blogia aina yösyöttöjen yhteydessä. Tulisi varmasti syvällistä tekstiä. Tai sitten ei. Ehkä on parempi, että alitajuntani piilottaa peikkonsa aina uuden aamun myötä.

On kuitenkin hämmentävää, kuinka ihmisen luomisenergia toimii kovimmillaan kehon käydessä säästöliekillä. Jos 80-luvun rokkitähdet olisivat ymmärtäneet yösyöttöjen voiman, olisivat huumekeisarit köyhempiä ja BigBrotherit vielä enemmän täynnä isotukkaisten miesten lapsia.

Tiedoksi kaikille, en laita lehtiötä yöpöydälle. Kun vauva nukkuu, nukun minäkin. Annan mieleni laukata öisin omaa villiä laukkaansa. En raaski vangita sitä kynään ja paperiin. 

Perjantai

Perjantai-illoista on viime vuosina tullut kovin erilaisia.

Ennen hekumoi perjantaita pitkin viikkoa, fiilisteli ja odotti. Järjesteli suunnitelmia ja pohti vaihtoehtoja. Perjantaina laittoi sitten ruokaa kavereiden kanssa ja kävi pitkiä maailmanparannuskeskusteluja. Lähdettiin vielä ehkä vähän tanssimaan. Kotiin oli kiva kävellä miehen kanssa käsi kädessä. Tiesi aina, että aamulla saisi nukkua pitkään.

Nykyäänkin ajattelee perjantaita pitkin viikkoa, fiilistelee ja odottaa. Yrittää järjestellä kämppää puhtaaksi kaikesta rojusta ja tietää, ettei ole vaihtoehtoja. Perjantaina syö edellisen päivän tähteitä ja käy muutaman sanan pikaisia keskusteluja miehen kanssa. Lähtee vielä ehkä vähän pesemään vessaa tai pyykkejä. Illalla on kiva katsella laatuohjelmia (Tartu mikkiin) miehen kanssa. Tietää aina, että seuraavana aamuna saa herätä 6.30 (ja yöllä useita kertoja ennen tätä).

Mörkö

”Möökö”, lapsi sanoo kulmat hieman rutussa katsellessaan muumeja. ”Ei mörköä tarvi pelätä, se on ihan kiltti”, huomaan sanovani. Seuraavana yönä tajuan, että meilläkin asuu mörkö ja se mörkö ei todellakaan ole kiltti.

Meidän mörkömme herää öiseen aikaan. Viime yönäkin makuuhuoneen digitaalikello vilkkui 23.46, kun mörkö heräsi. Se ei onneksi asu kummankaan lapsen sängyn alla tai edes lastenhuoneessa, itse asiassa lapset eivät todennäköisesti (ja toivottavasti) ole lainkaan tietoisia meillä asuvasta möröstä.  Tämän mörön näkee vain isä ja mörön kaikki ärjyntä ja raivo kohdistuukin vain isään. Minäkin olen mörön muutaman kerran sattumalta tavannut öisellä vessareissulla.  Mörkö on myös ulkonäöltään kovin pelottava. Sen hiukset ovat pystyssä ja sen silmissä on ilkeä ilme. Se tuijottaa minua aina vihaisesti vessan peilistä.

Nukkumaan mennessä pussaamme mieheni kanssa ja toivotamme hyvät yöt. Mieheni käy siis aina nukkumaan rakkaan vaimonsa viereen, mutta huomaa yleensä muutaman tunnin päästä vaimon kadonneen.

Yöllä en koskaan ole täysin varma, missä kohtaa vaimo muuttuu möröksi. Raja on kovin häilyvä. Se raja todennäköisesti ylittyy aina siinä kohden, kun vaimo on laskemassa kuopusta syötön jälkeen takaisin pinnasänkyyn.  Tässä kohtaa valitettavan usein mieheni päästää kutsuäänen, jota mörkö ei voi vastustaa. Meidän mörkömme ei nimittäin voi vastustaa kuorsausta. Möröllä on ikävä tapa herätä aina samaan ääneen kuin vauvalla.

Mörkö on aika raukkamainen. Se nimittäin pitää yllätyshyökkäyksistä.  Se ei varoita lainkaan etukäteen hyökätessään nukkuvan uhrinsa kimppuun. Selvennykseksi kaikille voin onneksi todeta, että mörkömme hyökkäykset ovat aina verbaalisia.

Olen joskus kuullut, että tällaiset möröt ilmestyvät herkästi vauvaperheisiin. Olemme mieheni kanssa muutamaan otteeseen pohtineet, kuinka tällaisen mörön saisi häädettyä. Pitääkö vain odottaa, että mörkö katoaa itsestään vauvan kasvettua? Muutaman kerran mörön ollessa todella pahalla päällä olemme käyttäneet hätäratkaisuna isän evakuoimista makuuhuoneesta loppuyöksi. Tämä ratkaisu taitaa sopia isälle vähän liiankin hyvin…

Parasta meidän mörössämme on se, että se on aina aamulla poissa. Olen nimittäin kuullut, että joskus mörkö jää lapsiperheisiin vähän liiankin pysyväksi asukkaaksi.