Vanhemmuuden korttipeli (osa 3)

Ei millään pahalla -kortti

Tämä kortti tunnetaan laajasti muuallakin kuin Vanhemmuuden korttipelissä. Tätä käytetään itse asiassa päivittäin kaikenlaisissa tilanteissa. Olen tutustunut tähän korttiin jo vuosia sitten ja nykyään se on mielestäni aika huvittava.

”Ei millään pahalla” on nimittäin parhain kortti, kun haluaa sanoa loukkauksen ilman, että kukaan voi loukkaantua. ”Ei millään pahalla” ovat taikasanat, jotka hyvittävät kaiken, mitä niiden jälkeen sanotaan. Näiden avulla voit sanoa siis ihan mitä tahansa, mutta vastaosapuoli ei voi pahoittaa mieltänsä.

Jos pohdit, miten käyttää tätä korttia, voin antaa yksinkertaiset ohjeet. Toimi näin: mieti mielessäsi mikä tahansa loukkaava lause. Esimerkiksi: "En pidä laittamastasi ruoasta." Sitten lisäät eteen tärkeät taikasanat ja pahoittelevan äänensävyn: ”Ei millään pahalla, mutta en pidä laittamastasi ruoasta.” Tadaa! Kukaan ei voi loukkaantua! Tulet pian huomaamaan, että voit sanoa mitä tahansa, kunhan et vain tarkoita pahaa.

”Ei millään pahalla, mutta en pidä aviomiehestäsi.”

”Ei millään pahalla, mutta sinulla on outo huumorintaju.”

”Ei millään pahalla, mutta lapsenne on hieman kuriton.”

Kaikkihan tietävät, ettet sinä mitään hyvääkään tarkoita, mutta se on sitten sivuseikka.

Hauskinta tässä kortissa on se, että sen avulla saa myös täysin viattoman lauseen tai kysymyksen kuulostamaan loukkaukselta.

”Ei millään pahalla, mutta miksi ostitte tuollaisen auton?”

”Ei millään pahalla, mutta en ehdi tulla teidän juhliinne.”

”Ei millään pahalla, mutta mistä te keksitte tuollaisen nimen lapsellenne?”

Käyttäessään korttia ihminen siis saattaa paljastaa salatun mielipiteensä. Todistellessaan niin kovasti, ettei tarkoita pahaa, muuttuu ihan normaali lause sävyltään negatiiviseksi. Jopa kohteliaisuus muuttuu loukkaukseksi, kun sanoja vihjaakin, että hänen sanomisensa voitaisiin ymmärtää väärin. Hullunkurisesti, siis sanoessaan, ettei tarkoita pahaa, tuleekin paljastaneeksi tarkoittavansa todellakin pahaa. Monimutkaista, eikö totta?

Tämän myötä kortin huono puoli on, että kun sen tuntee tarpeeksi hyvin, herää sisäinen hälytysjärjestelmä heti, kun joku lätkäisee sen pöytään. Ennen kuin ehdit kuulla itse asiaa, olet jo valmiina ottamaan vastaan loukkauksen. Ehdit siis jo etukäteen loukkaantua, vaikka toinen olisi puhumassa jostain hyvin vähäpätöisestä asiasta. No, ehditpähän ottaa valmiiksi kasvoillesi tekohymyn, jolla kestät piilotetun viestin. Voit vain kiittää, että onneksi sitä ei tarkoitettu pahalla.






Sarjassa aiemmin:
Vanhemmuuden korttipeli (osa 1) Nauti nyt vielä -kortti
Vanhemmuuden korttipeli (osa 2) Meillä ainakin -kortti
Kerää koko sarja!

HuumorinTajutonta

"Mikset sä naura?", mieheni kysyy katsoessamme telkkaria. Ruudulla pyörii joku hauskimmat kotivideot -tyyppinen pätkä, missä vuorotellen nauretaan lapsille ja eläimille tai miehille, joiden haarojen väliin osuu jotain. Katson videoita ja vatsaani vääntää, ei naurusta vaan ahdistuksesta. Vauvan puklatessa vanhempiensa päälle ajattelen, kuinka tuostakin tuli nyt noille pyykkiä. Koiran juostessa matot rullalle, mietin tamppaamista ja lapsen huitaistessa pesismailan isänsä jalkojenväliin huolestun, joutuukohan tuo nyt ensiapuun ja mitä jos ne olisivat halunneet vielä lapsia.

Sitten tajuan sen. Tieto hyökkää kuin se kuuluisa salama sieltä kuuluisalta taivaalta. Minusta on tullut huumorintajuton tosikko!

Missä välissä? Miten siinä niin kävi? Alan pohtia tilanteeni taustoja. Milloin hävitin huumorintajuni? Muistelen hetkiä, jolloin vielä sen omistin. Muistan pari kuukautta sitten nauraneeni, kun taaperomme oli tyhjentänyt wc-paperirullan lattialle. Tilanteen toistuttua muutaman kerran alkoi hymyni kuitenkin hyytyä. Samoin kikatin kippurassa, kun lapseni oli ensimmäistä kertaa sotkenut itsensä yltäpäältä jogurttiin. Nauruni loppui vähitellen, kun tungin pyykkikoneeseen taas yhtä jogurttista bodya. Kun huomaa olevansa se, joka siivoaa hauskuuden jäljet, alkaa hauskuudesta kadota sen pirteä terä.

Minusta on tullut tylsä. Minusta on tullut se tiukkis aikuinen, joka mäkättää sotkusta. Ja syynä on se, että minä olen se, joka joutuu tuon sotkun siivoamaan. "Relaa vähän." En enää pysty! Minusta on tullut Frendien Monica: "Rules control fun!" Minusta on tullut ÄITI! Tylsä, mäkättävä, kaiken kivan kieltävä äiti.

Tuijotan katkerana lapsia ja teinejä. He syövät puusta kaikki vapauden hedelmät ja minä kannan harteillani puun juuria eli kaiken vastuun. Vaihdetaan osia!

Meinaan vajota vastuuni alle kunnes ymmärrän kääntää katseeni lapsista isovanhempiin. Aika aikaa kutakin! Isovanhemmat ovat löytäneet balanssin näiden kahden ääripään välille. He voivat syöttää lapsille pullaa kuuntelematta hammaslääkärin tuomitsevia saarnoja, joissa sokeri ja heitteillejättö kuuluvat saman otsikon alle. He voivat antaa katsoa telkkaria syödessä välittämättä tahroista sohvalla ja mikä parasta he voivat käyttää kasvatuksessa lahjontaa uhkailun sijaan pelkäämättä piloille hemmottelua. He ovat löytäneet uudelleen huumorintajunsa.

Painan siis pääni alas ja kestän raskaan taakkani. Sillä kun huomaan saman ikeen painavan lasteni hartioita, heidän tultua vanhemmiksi, voin vain taustalla hymyillä isoäidin lempeää hymyäni.

Kieltämisen kauneus

Älä ja ei. Viikatteeni viidakossa, jossa raivaan elämän polkua lapsilleni jakaen tekoja ja tilanteita kahteen leiriin. On hyvää ja pahaa. Harmaasta ei vielä puhuta. Onneksi. Äiti moraalin mittarina on kuin pässi kaalimaan vartijana. Vielä on helppoa, mutta kauhulla odotan päivää, jolloin kaksinaismoralismini paljastuu. "Mut ethän säkään..."

Kummityttöni on jo paljastanut salaisuuteni, joka on vielä omilta lapsiltani tietämättömissä. "Ei saa puhua ruoka suussa", reipas tyttö tokaisi kahvilassa pullan palasten lennellessä suustani. Että hävetti.

Älä ja ei. Jos sanojen arvo mitattaisiin niiden toistettavuudessa, lähestyisi se kieltosanojen osalta nollaa. Niin kuin taitaa lähestyäkin, kun katsoo, kuinka tehottomasti ne toimivat.

Ei, ei, ei, älä. Älä, älä, älä, ei. Tältä varmaan puheeni kuulostaa lapseni korvissa. Olosuhteita ajatellen voi vain ihmetellä, että lapseni on oppinut elämässään muitakin sanoja.

"Yritä komentaa ilman kieltosanoja" lässyttävät alan opukset. Eli kun lapseni tönäisee toista lasta, tulisi minun vain sanoa: "Tuntuu varmaan muista inhottavalta kun teet noin". Tuota lausetta sanoessani on lapseni ehtinyt jo viedä lelun kolmen muun lapsen kädestä.

Älä ja ei. Olen oppinut yhden tavan, jolla nuo kieltosanat voi kiertää. Uhkailemalla. "Jos teet vielä kerran noin, niin..." Se on sitä positiivishenkistä kasvatusta.

Älä ja ei. Jonain päivänä minunkin lapseni oppivat, että hekin voivat noita sanoja käyttää. Silloin he ovat astuneet ensimmäisen askeleen sille hurskastelun ja kaksinaismoralismin polulle, jota heidän äitinsä astelee.

Minun puoleni sängystä

Minun puoleni sängystä on MINUN. Se on minun valtakuntani, suojapaikkani, turvasatamani. Minun puoleni sängystä on yksiöni asunnossa kuin pieni hiiren pesä keskellä hälinää.


Minun puolellani on kaksi tyynyä, kaksi littanaa tyynyä, jotka ovat liian matalia, mutta kaikki korkeampi on liian korkeaa.


Minun puolelleni sänkyä kuulen pienet askeleet, jotka lähestyvät huonettamme kiihdyttäen koko ajan tahtia. Kuulen ne, vaikka minun puoleni sänkyä on kauempana ovesta. Makaan ääneti minun puolellani sänkyä, kun pieni ääni kuiskaa. "Isi, ylös."


Nouset ja silloin siirryn sinun puolellesi sänkyä. Se puoli on eri tavalla pehmeä kuin minun. Siinä on erilainen tyyny. Lasken pääni tyynyllesi ja käperryn jättämääsi unen tuoksuun. Sinun unesi tuoksuu erilaiselta kuin minun. Se tuoksuu uskaliaammalta ja rohkeammalta. Sinun unesi tuoksussa olen aina turvassa.


Katson sinun puoleltasi omalle puolelleni sänkyä ja huokaan, kumpaakaan puolta ei olisi ilman toista. Kiitos, että saan joka aamu herätä minun puoleltani ja joka aamu on sinun puolesi edelleen siinä.

Kuva kertoo enemmän kuin…

Olen katsellut ja ihastellut muiden ihmisten ihania visuaalisia blogeja. Tuntuu todella, että kuvista saa enemmän irti ja ne elävöittävät tekstiä. Sitten olen kauhistellut omaa mustavalkoista maailmaani. Ehkä minunkin on aika lisätä muutama kuva. Ajattelin hieman valottaa elämäämme (kirjoitus sisältää tuotesijoittelua).

Olemme aivan tavallinen perhe, joka elää tavallista arkea. Syöminen on meille hirmuisen tärkeää. Sen vuoksi pyrimmekin aina suosimaan ruoanlaitossamme tuoreita raaka-aineita.

Käymme mielellämme myös mieheni kanssa ulkona syömässä, milloin vain suinkin ehdimme.

Pidän myös muodista ja vaatteista. Pyrin seuraamaan ajanhenkeä ja pukeutumaan tyylikkäästi.

Minulla on myös muita harrastuksia. Harrastan liikuntaa vähintään kerran viikossa.

Leipominen on myös lähellä sydäntäni.

                                    Mutta mikään ei voita kahvilla käyntiä hyvän ystävän seurassa!

Hyvä äiti -testi

Etenkin netin keskustelupalstoilla ollaan kovia määrittelemään, millainen on hyvä äiti. Minä päätin nyt lopettaa kaiken mahdollisen arpomisen ja vänkäämisen ja loin tieteellisesti testatun, täysin paikkansa pitävän ja läpeensä erehtymättömän testin. Tiedän sohaisevani ampiaispesää ja nojaudunkin työtuolissani taaksepäin ja jään odottamaan palautetta pelonsekaisin tuntein. Älä intä, vaan testaa jo tänään!

1.       Teetkö itse vauvasi soseet:

a.       No, en todella. Miksi tekisin, kun kaupasta saa valmiiksi tehtyjä. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

b.      Joskus. Ihan omaksi huviksi välillä teen. Joskus on niin kiire, etten ehdi.

c.       TODELLAKIN! Ja luomuvihanneksista!

d.      En tietenkään. Meillä sormiruokaillaan.

2.       Imetätkö?

a.       En imetä. Ei onnistunut minulta. Maito ei riittänyt/vauva ei halunnut/oli liian sitovaa.

b.      Osaimetyksellä mennään. Kovasti täällä tsempataan, mutta maito ei koskaan noussut tarpeeksi.

c.       Imetän juu. Tähän asti on ainakin luonnistunut ihan hyvin.

d.      TODELLAKIN ja lapsentahtisesti mennään niin kauan kuin taapero haluaa.

3.       Milloin lapsesi meni ensimmäistä kertaa yöhoitoon?

a.       Nopeasti. Olin todella väsynyt ja tarvitsin hetken hengähdystä.

b.      Sitten, kun imetys antoi hieman myöden/tiesin lapseni nukkuvan vähän pidemmän pätkän.

c.       Noin vuoden ikäisenä. En raaskinut nuorempaa antaa.

d.      Minä en ole lapsia tehnyt sitä varten, että ne annettaisiin toisten hoidettaviksi.

4.       Missä lapsi nukkuu?

a.       Pinnasängyssään omassa huoneessaan.

b.      Pinnasängyssä meidän sängyn vieressä.

c.       Omassa sängyssä, jossa ei laitaa, meidän sängyn vieressä.

d.      Perhepedissä.

5.       Kauan aiot olla kotona?

a.       Vanhempainvapaan loputtua töihin. Pää ei kestä/rahat ei riitä.

b.      1-2 vuotta.

c.       3 vuotta.

d.      Minä en ole lapsia tehnyt sitä varten, että ne annettaisiin toisten hoidettaviksi.

6.       Laitatko vanhemman lapsen tarhaan, kun olet vauvan kanssa kotona?

a.       Todellakin. Vanhempi lapsi tarvitsee virikkeitä ja/tai minä aikaa vauvan kanssa.

b.      Osa-aikaisesti. Vanhempi lapsi tarvitsee virikkeitä ja/tai minä aikaa vauvan kanssa.

c.       En laita. Onhan tämä kyllä aika rankkaa.

d.      En todellakaan! Minun lapseni ei ole mikään virikelapsi.

7.       Miten synnytit?

a.       Sairaalassa lääketieteellisesti.

b.      Sairaalassa yrittäen luomusti.

c.       Sairaalassa luomusti.

d.      Kotona luomusti.

VASTAUKSET:

Eniten a, b, c tai d –vastauksia:

Olet hyvä äiti! Riippumatta ja huolimatta kenenkään minkäänlaisista mielipiteistä, olet hyvä äiti juuri sellaisena kuin olet. Olet se ainoa äiti lapsillesi ja hyvä juuri sellaisena. Kukaan ei sinulta voi sitä pois viedä (paitsi ehkä sosiaaliviranomaiset). Opi tukemaan ja kunnioittamaan myös muiden naisten äitiyttä! Annetaan ymmärrystä ja vertaistukea. Tuetaan toinen toisiamme äitiydessä! Yllä mainitut asiat eivät määritä hyvää äitiyttä. Ne määrittävät täysin muita asioita, mutta äitiyden paremmuutta niistä ei voi vertailla.

Meidän kaikkien lapset kohtaavat toisensa tulevaisuudessa koulu- ja työelämässä.  He tuskin silloin huomaavat sitä, miten kukin on nukkunut/syönyt/syntynyt vuosia aikaisemmin. Kun kohtaamme tuolla sohjossa työntäen hikipäässä rattaita, moikataan ja hymyillään, eikä kyräillä sitä, minkälaiset talvihaalarit kenenkin lapsella on päällä.

Edellä olevasta testistä ei voi päätellä kirjoittajan omaa maailmankatsomusta ja sen vuoksi hän irtisanoutuu kaikenlaisesta loanheitosta ja jälkipyykistä. Tekemällä testin lukija sitoutuu itse omaan tunnekuohuunsa, eikä voi vastuuttaa siitä kirjoittajaa. Tunnekuohun voi tarvittaessa purkaa Aihe vapaa –keskustelupalstalla.

Vanhemmuuden korttipeli (osa 2)

On aika esitellä seuraava kortti!

Meillä ainakin –kortti (voidaan myös tuntea nimellä "oottekste kokeillu")

Tämä on ehkä yleisin ja tunnetuin kortti. Itsekin käytän tätä hävettävän paljon. "Meillä ainakin" on sanapari, jolla pyritään tarkoittamaan hyvää. Kortin saajaa se ei vain aina lämmitä niin paljon kuin sanojalla on ollut tarkoituksena. Jos puhutaan suoraan, niin "meillä ainakin" ja "oottekste kokeillu" on ärsyttävää pätemistä ihmisiltä, jotka ei tiedä toisten tilanteesta oikeasti yhtään mitään.

On ihastuttavaa sanoa pariskunnalle, joiden koliikkivauva on itkenyt kolme kuukautta putkeen, että "meillä ainakin auttoi, kun me heijattiin LissuMarjattaa vertikaalisti eikä horisontaalisesti". No voi, kuinka kiva! Hyvä, että teillä on auttanut.

Tai kun vuosia lapsettomuudesta kärsineelle pariskunnalle todetaan: "Oottekste kokeillu greippimehua?" Joo, ei olla! Käydään vain kalliissa hoidoissa, mutta ei vitsi, mehuhan tämän ratkaisisi!

Mielestäni herkullista on myös huikata kaupassa täysin tuntemattomalle perheelle, joiden kaksivuotiaalla on menossa uhmaraivari, että "oottekste kokeillu suunnata sen huomiota johonkin muuhun" ja "meillä ainakin auttaa tossa tilanteessa, kun pysytään vaan itse rauhallisina". Kiitos avusta!

Meillä ainakin –kortti on siitä harmittava, että se lipsahtaa puolihuolimattomasti. Olet voinut itse kirota jotain neropattia, joka on jakanut sinulle elämänviisauksiaan, mutta yhtäkkiä huomaat tokaisevasi saman sanaparin jollekin, joka erehtyy purkamaan sinulle sydäntään.

Jutun viisaus onkin nimittäin siinä, että aina ei tarvita opastusta ja neuvoa. Joskus kaivataan vain kuuntelijaa. Kertoessaan ongelmastaan ihmiset eivät aina pyydä siihen ratkaisua, enemmänkin myötätuntoa.

Lupaan ainakin itse yrittää tästä lähtien vain nyökätä, ottaa empaattisen ilmeen ja päästä suustani ymmärrystä täynnä olevan "Mmm"-äänen. Kaverit nipistäkää, jos jakelen tätä korttia paljonkin jatkossa! Jos se vaikka auttaisi. Oottekste kokeillu?



Tähän sarjaan kuuluu jo aiemmin:
Vanhemmuuden korttipeli (osa 1) Nauti nyt vielä -kortti
Kerää koko sarja!